Kuva: Fotolia

Laske helpolla tavalla, onko vatsasi liian iso

29.07.2016 20:15 - Rea Tallgren

Kauneus on katsojan silmässä, mutta terveydellisestä näkökulmasta on mahdollista tarkistaa, kannattaako oman keskivartalonsa tilasta olla huolissaan.

Keskivartalolihavuus vaivaa monia, sillä vatsan saaminen tiukaksi ja sen pitäminen kiinteänä on vaativaa, eikä moni pidä esimerkiksi vatsalihasliikkeistä alkuunkaan. Keskivartalolihavuus ei kuitenkaan ole riskitöntä, sillä esimerkiksi juuri vatsanseudun ylimääräisellä rasvalla voi olla vaikutusta esimerkiksi verenpaineen kohoamiseen ja aikuisiän diabetekseen sairastumisen riskiin. 

Daily Mail uutisoi, että vatsan ja lantion suhde kertoo paljon siitä, onko oman keskivartalon kuntoon syytä alkaa kiinnittää enemmän huomiota. Sen mukaan mittaus on helppo tehdä asian suhteen.

Ensin mitataan vyötäröltä kapein kohta ja sen jälkeen lantion levein kohta - mukaanlukien pakarat. Näiden suhde toisiinsa saisi naisilla on korkeintaan 0,85 ja miehillä yksi. Toisin sanoen, jos lantiosi levein kohta on tasan 100 senttiä, pitäisi vyötärösi kapeimman kohdan olla alle 85 senttiä. 

Vaikka mittaustapaa hehkutetaan, tulisi muistaa, että kaikki ihmiset ovat yksilöllisiä, ja parhaat neuvot ja mielipiteet asiaan osaa antaa oma lääkäri. 

Mikäli oman vatsan huomaa olevan liian iso, kannattaa turvautua vanhanaikaisiin, mutta hyväksi todettuihin keinoihin. Ruokavalio kannattaa muokata terveellisemmäksi ja liikunnan määrää lisätä. Herkuttelut kannattaa jättää vähemmälle ja myös alkoholinkäyttöä karsia.

Suuriakin tuloksia saattaa jo pienillä muutoksilla saada aikaan yllättävän nopeastikin. 

Lue myös: Vatsalihakset tiukille! Ota haltuun 10 variaatiota normaalista lankutuksesta

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat