Kuva: Fotolia

Koskeeko niskaan? 4 helppoa vinkkiä niskakipujen lievittämiseen

30.06.2016 11:15 - Joose Koskiranta

Niskakipua voi hoitaa muun muassa piparminttuöljyllä ja akupressurilla.

Niskakipu on Suomen toiseksi yleisin työkyvyttömyyden ja työpoissaolojen syy.Yksi yleisimmistä pikkuvaivoista on niskakipu. Se voi johtua esimerkiksi työasennosta tai fyysisestä kuormituksesta. Myös stressi voi pahentaa niskakipua. 

Sunde.tips on listannut neljä keinoa, joilla niskakivun voi saada pois tai ainakin lievittää sitä.

1. Piparminttuöljy

Piparminttuöljy voi tehdä ihmeitä. Tutkimukset ovat osoittaneet sen olevan lähes yhtä hyvä kivun taltuttaja kuin parasetamoli ja aspiriini, joita käytetään useissa kipulääkkeissä.

Niskakipujen yhteydessä voit hieroa niskaa piparminttuöljyn kanssa. Mikäli kärsit pääkivusta, voit hieroa oljyä käteesi ja hieroa ohimoasi tai otsaasi.

2. Akupressur

Akupressur on akupunktion sukulainen. Neulojen sijasta painat kuitenkin sormiasi. Kiinalaisen perinteen mukaan piste, joka antaa niskakipuja, on nimeltään Luo Zhen, ja sijaitsee kämmenselässäsi. 

Jos niskaasi koskee vasemmalta puolelta, hiero oikeaa kämmenselkääsi etu- ja keskisormen välistä ja toisinpäin, jos niskasi on kipeä oikealta puolelta. Paina niin kovaa, että se tuntuu, mutta ilman että se koskee. 

Hieroessasi kämmenselkääsi, käännä päätäsi samalla sivulta sivulle, niin kasvatat niskan liikkuvuutta.

3. Niskan venytys

Makaa selälläsi ja pyydä toista henkilöä nostamaan päätäsi hieman ylöspäin. Liike ei saa koskea. Siten voit tuntea kivun häviävän hetkeksi. Päätäsi nostava henkilö voi myös käännellä päätäsi rauhallisesti puolelta toiselle.

4. Karvassuola

Karvassuolaa voi ostaa useimmasta terveyskaupasta. Se on luonnollinen mineraali, joka koostuu magnesiumista sekä sulfaatista. Sekoita sitä desilitran verran kylpyammeeseen ja makaa siellä 20 minuuttia.

Lue myös: Väsyttääkö? Keskiviikkoon mennessä helpottaa!

Lähde: Sunde.tips

Kilpailut

Uusimmat