Kuva: Fotolia

Nainen, rupsutteletko sinäkin kuukautisten aikana enemmän?

23.05.2017 12:45 - Karoliina Kotala

Moni nainen on huomannut, että ilmavaivat vaivaavat kuukautisten aikaan enemmän. Ilmiölle on kuitenkin syy.

Jos huomaat kuukautisten aikana rupsuttelevasi huomattavasti enemmän kuin normaalisti, et ole yksin asian kanssa.

- Asia on ehdottomasti hyvin yleinen ja siihen löytyy kaksi syytä: hormonaalinenja toinen anatominen, lääkäri Jennifer Ashton kertoo Women’s Health Magazine -sivustolle.

Estrogeeni on tärkeä hormoni kierron alusta ovulaatioon asti. Sen jälkeen merkittävässä osassa on keltarauhashormoni. Näin siis naisilla, jotka eivät käytä hormonaalista ehkäisyä. Kahden edellä mainitun hormonin vaikutus ei näy vain tunnetiloissa, vaan sillä on vaikutus myös vatsan elimiin.

- Tämä saattaa aiheuttaa sisäelinten rentoutumista tai kramppeja, riippuen keltarauhashormonin tasoista. Usein naisilla onkin ripulia tai tiheämpää ulostamista kuukautisten aikaan keltarauhashormonitasojen vaihtelujen vuoksi, Ashton sanoo ja kertoo samaisten hormonien vaihtelujen keräävän myös kaasua suoleen ja aiheuttavan siten ilmavaivoja.

On myös olemassa toinen teoria siitä, miksi kuukautiskierto vaikuttaa ruoansulatuselimistöön. Syyn uskotaan olevan kohdun sijainti paksusuolen ja ruoansulatuselinten edessä, joka taas voi aktivoida suolen liikkeitä, mikä taas vaikuttaa myös ilmavaivojen määrään.

Ilmavaivojen määrää voi ehkäistä runsaalla nesteen juonnilla ja syömällä tarpeeksi kuituja. Lisää vinkkejä ahkerille rupsuttelijoille löydät täältä.

Lue myös: Miltä näyttää pieru veden alla? Hämmentävästä taidevideosta hitti

Lähde: The Women’s Health Magazine

Kilpailut

Uusimmat