Kuva: Fotolia

Suurin ongelma suomalaisten ruokalautasella? Kunto-ohjaajan vinkit kestävään elämänmuutoksen

27.04.2017 13:41 - Anna Hopi

Personal trainer Petteri Avola kannusta ihmisiä säännölliseen ruokarytmiin.

Nyt eletään huhtikuun loppua. Vieläkö laihdutuksesta haaveileva voisi ehtiä kesäkuntoon? Iskelmän juontaja Sampsa Simpanen kysyi asiaa personal trainer Petteri Avolalta.

- Jos puhutaan Suomen kesästä, ei ole paljon paniikkia. Sehän alkaa elokuulta, tehokasta peliaikaa on vielä kolmekin kuukautta. Toisaalta tässä vaiheessa kevättä voidaan ehkä todeta, että nyt aletaan nauttimaan niistä talven aikana nautituista hedelmistä - olivat ne sitten hyviä tai huonoja, kuitenkin nauttia saa, Avola kommentoi hymyillen.

Avola suosittelee jokaista löytämään itselleen liikuntamuodon, joka sopii omaan pirtaan.

- Portaat toimii kivasti, jos haluaa jotain sellaista rankempaa veren maku suussa -liikuntaa. Sekin jo, että vaan lähdet harrastamaan liikuntaa, vaikuttaa kehoosi, oli se sitten mikä tahansa laji. Eniten vaikuttaa laihtumiseen kuitenkin ruoka - se on 80-90 prosenttia koko prosessista. Paremmat valinnat lautasella saavat aikaan muutoksen ja vievät kohti kesäkuntoa.

(kuva: Fotolia)

Mikä on suurin ongelma suomalaisella ruokalautasella?

- Ehkä se on vähän yksipuolinen ruokailu. Ei tarpeeksi kasviksia ja marjoja lautasilla. Laadullisesti heikko ruoka. Kun ajatellaan, että pitäisi saada tarpeeksi proteiinia kehoon ja myös riittävän usein ruokaa päivässä, Avola kommentoi.

- Ei ole pakko syödä mitään kuutta kertaa päivässä, mutta pitää huolehtia riittävästä energiansaannista. Koneisto lähtee käyntiin ja taikoja alkaa tapahtua.

"Dieettejä ei voi jatkaa pitkään"

Proteiinin lähde on tärkeä valinta kunto-ohjaajan mukaan. Avola kehottaa lähteä katselemaan lihatiskiltä kaupasta erilaisia valikoimia. Proteiinia saa hyvin myös pähkinöistä ja manteleista, kananmunista ja maitotuotteista.

- En jäisi kiinni siihen, että pitää syödä aina aamupalalla puuroa ja leipää, vaan voisin laittaa vaikka munakasta ja marjoja. Siinä on hyvää tekeviä aineksia, hän sanoo.

Päivittäiset valinnat vaikuttavat pikku hiljaa terveyteen. Jopa se, että ennen kahvikupillista juodaan lasi vettä. Se vaikuttaa siihen, että elimistö saa tarpeeksi vettä päivän aikana.

- Useimmat dieetit ovat sellaisia, ettei niitä voi jatkaa pitkään. Kun palaat omaan ruokavalioon, se vie taas takapakkiin. Kannattaa keskittyä tekemään muutoksia, jotka voivat olla pitkäkestoisia. Herkutellakin saa, minun mieltymykseni jäätelö!

(kuva: Fotolia)

Pähkinänkuoressa Petterin ohjeet kesäkuntoon pääsemiseksi:

1. Luo säännöllinen ruokailurytmi, jossa on hyvälaatuisia proteiineja

2. Juo vettä pitkin päivää

3. Älä stressaa elämänmuutoksestasi

(kuva: Fotolia)

Lue myös: Suomalainen personal trainer paljastaa: Voiko kesäkuntoon vielä ehtiä?

Kilpailut

Uusimmat