Kuva: Fotolia

Tutkittu juttu: Kolme asiaa, jotka tekevät elämästä onnellisemman

22.07.2016 13:15 - Rea Tallgren

Toisistaan riippumattomat tutkimukset saivat selville kolme yhdistävää tekijää, joilla ihminen voi tehdä elämästään onnellisemman.

Good Housekeeping uutisoi australialaistutkimuksesta, jossa ihmisten ruokapäiväkirjoja oli seurattu kuuden vuoden ajan. Tutkimuksessa ihmisten käskettiin alkaa syödä kahdeksan pientä annosta hedelmiä ja vihanneksia päivittäin. Aiemmin kyseiset ihmiset eivät olleet syöneet vihanneksia tai hedelmiä juuri ollenkaan. 

Tutkijat havaitsivat, että ihmisten onnellisuus kasvoi huomattavasti, kun ruokavaliota muutettiin. Tulokset näkivät päivänvalon American Journal of Public Health -julkaisussa. Osallistujia oli 12 000. 

Social Psychological & Personality Science study -julkaisussa päivänvalon nähneessä turkimuksessa puolestaan on todettu, että ihmiset, joilla on säännöllinen seksielämä, ovat itsevarmempia ja siten myös onnellisempia. 

Yhdistettynä tulokset viittaisivat siis Good Housekeepingin mukaan siihen, että mitä enemmän vihanneksia ja hedelmiä syö ja mitä useammin peittoa heiluttaa, sitä onnellisempi myös on. 

Lue myös: Viisi asiaa, jotka onnelliset pariskunnat jättävät omaan arvoonsa

Lähde: Good Housekeeping

Kilpailut

Uusimmat