Kuva: Fotolia

Miehet, huomio! Naisen elekieli paljastaa, onko hän ihastunut sinuun

19.02.2017 18:15 - Erica Alaluusua

Pelkästään naisen istuma-asento voi olla tiedostamaton ele, jolla hän pyrkii tekemään toiseen vaikutusta.

Eleemme kertovat välillä enemmän kuin sanamme, ja niihin kannattaakin kiinnittää huomiota, jotta ymmärtää omaa ja muiden käyttäytymistä paremmin.

Parisuhde-ekspertti Tracey Cox paljasti brittiläismedia Daily Mailille, millaisilla eleillä naiset osoittavat omaa kiinnostustaan pääasiassa tiedostamatta. Coxin näkemyksien avustuksella tehty lista on luettavissa alla.

Kulmakarvojen kohottaminen

Nähdessämme kiinnostavan henkilön, kohotamme tiedostamatta kulmakarvojamme pienellä nopealla liikkeellä. Jos vastapuoli tuntee samoin, hän toistaa eleen. Liike kertoo tarpeesta suurentaa silmiään, mikä on keino saada itsensä näyttämään paremmalta vastapuolen silmissä.

Vaatteiden oikominen

Paidan vetäminen alaspäin tai suoristaminen kertoo tarpeesta kohentaa olemustaan. Tätä voidaan tehdä tietoisesti tai tiedostamatta. Kiinnostuksesta kertoo myös napillisen paidan tarkastelu ja sen nappien availu, joka aloitetaan usein heti kaula-aukon alapuolelta.

Ranteiden vilauttelu

Ranteiden esittely on jäänne menneisyydestä, kun pukeutuminen oli peittävämpää. Tällöin paljaita ranteita pidettiin kiinnostuksen merkkinä. Saatat myös ojentaa rannettasi ihastustasi päin, mikä voi viestiä voimakkaammasta kiinnostuksesta.

Kätesi liikkuu ihastustasi kohti

Ilmaisemme käsillämme yllättävänkin paljon halujamme, ja käsien tuominen kohti toista merkitsee kiinnostusta. Innokkaimmat tuovat kättä esimerkiksi pöydässä ihastuksensa puolelle.

Istuma-asento

Jos istut toinen jalka taitettuna allesi niin, että sisäreitesi näkyy, on se usein voimakas ihastuksen ilmaisukeino. Tämä paljastaa housujen peittämänä intiimin osan kehostasi, jota toinen ei yleensä näe ilman sukupuoliyhteyttä. Jos myös pääsi ja vartalosi on käännetty kohteeseen päin, vahvistaa se merkkiä kiinnostuksesta.

Jalat ristissä

Tämä on kohtelias, mutta hyvin seksuaalinen signaali. Istuma-asento saa jalat näyttämään hyviltä, sillä asento painaa lihaksia saaden ne näyttämään voimakkaammilta. Asennosta välittyy tiedostamaton viesti, lihaksen ikään kuin jännittyessä valmiina seksiin.

Jalkojen avaaminen ja sulkeminen

Istuessasi jalat ristissä, kiinnitä huomiota vaihdatko välillä asentoa. Jalkojen availu ja sulkeminen kyseisessä asennossa kertoo vieläkin voimakkaammasta kiinnostuksesta. Tämä voi olla joka alitajuinen tai tietoinen tapa saada seuralainen huomaamaan jalat ja sukuelinten alue.

Jalan heiluttaminen ylös ja alas

Jalkojen ollessa ristissä keskustelukumppaniasi päin saatat myös heiluttaa toista jalkaasi hitaasti. Tämäkin on usein voimakas ihastumisen merkki, kuten myös kengän roikottaminen jalallasi. Oikein innokas henkilö ottaa jalkaansa välillä ulos kengästä.

Kasvojen ja kaulan koskettelu

Tämä viittaa siihen, että koskettelet paikkoja, joihin haluaisit myös toisen sinua koskettavan. Etenkin huulia ja kaulaa kosketetaan silloin, kun on kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta.

Käytöksen peilailu

Kohennat asentoasi hänenkin oikaistessa ryhtiään, vastaat hänen hymyynsä tai kallistat päätäsi hänen mukanaan. Kun joku tekee kanssamme samaa asiaa, koemme, että hän on kanssamme sekä samalla mielellä, että taajuudella. Peilailua teemme etenkin siksi, että pidämme henkilöistä, jotka ovat itsemme kaltaisia.

Lue myös: Menikö ensitreffit nappiin? Merkit siitä, että deittisi on kiinnostunut sinusta

Lue myös: Tutkimus: Puhelimella suuria vaikutuksia treffikumppanin viehättävyyteen

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat