Kuva: Fotolia

Hän antaa rehellistä palautetta - asiat, joista tunnistaa aidosti rakastuneen ihmisen

30.09.2016 21:15 - Reija Saarinen

Rakkauden voi huomata myös niistä vähemmän romanttisimmista seikoista.

Rakkaus on sanoja ja tekoja. Aina ne eivät kuitenkaan ole yltiöromanttisia. Aidon rakkauden kun tunnistaa esimerkiksi siitä, että hän antaa sinulle tilaa ja on myös mielipiteissään rehellinen ja avoin.

1. Hän antaa sinulle rehellistä palautetta. Hän ei ole siinä uskossa, että sallimalla sinulle kaiken, rakastaisit häntä vielä enemmän.

2. Hän antaa sinulle tilaa ja aikaa tehdä niitä asioita, joita itse rakastat oli se sitten pitkä työpäivä tai pari kertaa viikossa vietetty tyttöjenilta.

3. Hän ymmärtää ja arvostaa tunteitasi, vaikka ei aina olisikaan samaa mieltä. Hän myös arvostaa ja rakastaa ihmisiä, joita sinä rakastat. Vain siksi että sinäkin teet niin.

4. Hän tukee sinua aina ja kannustaa sinua elämässä eteenpäin.

5. Hän kertoo sinulle myös omasta elämästään ne vähemmän mairittelevat asiat. Hän luottaa sinuun ja on valmis jakamaan kanssasi kaiken.

6. Hän nauttii tylsienkin juttujen tekemisestä kanssasi.

7. Hän tuntee mustasukkaisuutta, mutta ei sairaalla tavalla. Hän ei kontrolloida tai vihastu sinulle siitä, jos joku kiinnittää sinuun huomiota.

8. Hän osaa näyttää sinulle kaikki tunteensa. Olet nähnyt hänet vihaisena ja surullisena.

9. Hän tekee vuoksesi mitä vain. Kun olet sairaana, hän hakee ruokaa ja lääkettä ja pitää muutenkin huolen siitä, että saat kaiken sen mitä tarvitset.

10. Hän rakastaa sinua myös silloin, kun et ehkä ole sitä ansainnut. Hän on siinä myös silloin, kun useimmat olisivat valmiita luikkimaan tiehensä.

Lue myös: Rakkaus ei ole satua - 5 tärkeää parisuhdeneuvoa

Lähde: Thought Catalog

Kilpailut

Uusimmat