Kuva: Shutterstock

Mitä miehet suhteessa haluavat? Toiveissa muun muassa enemmän läheisyyttä

25.06.2019 15:15 - Reija Saarinen

Esimerkiksi suoraa puhetta sekä halailua toivottaisiin suhteissa enemmän.

Mitä mies haluaa? Siihen ei todellakaan ole olemassa yhtä yksiselitteistä vastausta. Toiveita kun on yhtä monta kuin miestäkin. Silti saattaa olla, että yllättävänkin moni mies haluaa jotain sellaista, mitä ei useinkaan sanota ääneen.

Cosmopolitan päättikin koota yhteen miesten tarinoita siitä, millaisia asioita he toivovat naisen tekevän enemmän.

Vastausten perusteella läheisyyttä ja suoraa puhetta kaivataan yllättävänkin paljon.

Miten on, ymmärrätkö toiveet?

"Päätöksiä. Eksäni sysäsi vastuun päätöksenteosta aina minulle. Se oli todella turhauttavaa."

"Kohteliaisuuksia naiset saisivat antaa enemmän. Usein odotetaan, että mies kehuu ja jos niin ei käy, suututaan. Mutta myös mies haluaa kuulla kohteliaisuuksia."

"Olisi ihanaa, jos nainen joskus veisi minut treffeille. Yleensä se kuitenkin on mies, joka kaiken maksaa."

"Olisi ihanaa, jos nainen joskus kaappaisi minut suuren halaukseen ja vain olisi siinä. Ei kaiken läheisyyden tarvitse aina johtaa seksiin."

"Minusta nainen saisi useimmiten tehdä aloitteen seksiin. On minusta todella ärsyttävää olettaa, että miehen tulee olla aina se, joka tekee ensimmäisen liikkeen."

"Haluaisin saada edes kerran elämässäni kukkia joltain naiselta. Luulisi, ettei se ole paljoa pyydetty."

"Olisi ihanaa, jos nainen antaisi pyytämättä esimerkiksi niskahieronnan."

"Minusta on ihanaa, kun joku leikkii hiuksillani. Sitä nainen saisi tehdä enemmän."

"Rehellistä kommunikointia peräänkuulutan. Jos halutaan jotain, se kannattaa sanoa ääneen."

"Olettaminen olisi syytä lopettaa. Liian usein naiset olettavat, että mies tajuaa mikä hiertää. Totuus on, että emme välttämättä tajua, emme ennen kuin siitä sanotaan."

"Haluaisin, että nainen sanoisi useammin; Rakastan sinua."

"Haluaisin saada tukea omalta rakkaalta esimerkiksi rankan päivän jälkeen. Liian usein olen kokenut, että minulla ei ole oikeutta olla heikko tai surullinen."

Lue myös: Elätkö on-off-suhteessa? 5 merkkiä paljastavat, että ero olisi parempi vaihtoehto

Lue myös: Parisuhdetyyppejä on kolmenlaisia - katso tunnistatko itsesi ja kumppanisi

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat