Kuva: Fotolia

Lauseet, jotka onnellinen pariskunta kertoo toisilleen päivittäin – ota osaksi myös omaa suhdettasi

19.07.2017 15:45 - Emmi Moilanen

Avun tarjoaminen pyytämättä on helppo keino osoittaa rakkautta myös arjen askareiden keskellä.

Alkuhuuman haihduttua parisuhteessa merkitsevät eniten pienet sanat ja teot, jotka saavat kumppanin tuntemaan olonsa rakastetuksi myös kiireisen arjen keskellä. Ei haittaa, vaikka yhteistä aikaa ei joka päivä olisikaan runsaasti, sillä jo muutaman pienen lauseen avulla vahvistat suhdettanne arkipäiväisissä tilanteissa.

Elite Daily kokosi yhteen lauseet, jotka jokaisessa parisuhteessa olisi hyvä sanoa ja kuulla joka päivä.

1. ”Kiitos.”

Päivittäinen kiitollisuuden osoittaminen on eräs yksinkertaisimmista tavoista osoittaa kumppanilleen, kuinka paljon häntä arvostaa.

2. ”Millainen päiväsi oli tänään?”

Vaikka päivän aikana ei olisikaan tapahtunut mitään erityisen merkittävää, on tärkeää tuntea, että kumppaninsa kanssa voi jakaa myös ne hölmöimmät arkipäivän sattumukset.

3. ”Pidä hauskaa!”

Tämä osoittaa sen, että kannustat rakastasi viettämään aikaa myös omien harrastusten parissa tai ystävien seurassa.

3. ”Anna kun autan sinua.”

Avun tarjoaminen pyytämättä on arkipäiväinen rakkaudenosoitus kumppania kohtaan.

4. ”Tunnen yhä vetovoimaa ja himoa sinua kohtaan.”

Tämä olisi hyvä muistaa kertoa kumppanilleen päivittäin, vaikka pitkässä parisuhteessa intohimon kuumin liekki voi ajoittain olla myös kadoksissa.

5. ”Olet paras mahdollinen kumppani minulle.”

Kerro kumppanillesi myös, mistä piirteistä hänessä erityisesti pidät.

6. ”Minä rakastan sinua.”

Nämä kolme sanaa saavat kenen tahansa olon tuntumaan tärkeältä ja arvokkaalta.

Lue myös: "Onko sinulla kuukautiset?" - lauseet, joita nainen ei halua kuulla

Lue myös: Riitele oikein - lause, joka auttaa selvittämään kinan kuin kinan

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat