Kuva: Fotolia

Mikä on paras tapa selvitä erosta? Tutkimustulos saattaa yllättää

26.04.2017 19:15 - Reija Saarinen

Näyttää siltä, että eron jälkeen kannattaa esittää urheaa vaikka väkisin.

Ero on aina kova paikka, sekä jätetylle että jättäjälle. Siitä yli pääseminen vie aikaa ja olo saattaa toisinaan olla kovinkin synkkä. Mutta mikä sitten on paras tapa päästä elämässään eteenpäin?

Independent-sivusto uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan teeskenteleminen on keinoista paras. Tutkijoiden mukaan urhean esittäminen siis kannattaa, vaikka väkisin.

Tämä perustuu tavallaan placebo-vaikutukseen, jonka mukaan se, että ihminen kuvittelee kaiken olevan ok, todellakin muuttaa asiat paremmiksi.

Tutkimuksessa oli mukana 40 ihmisitä, jotka olivat kokeneet eron viimeisten kuukausien aikana. Osallistujia pyydettiin tuomaan mukanaan kuva entisestä rakkaastaan sekä parhaasta ystävästään, joka on heidän kanssaan samaa sukupuolta.

Osallistujien aivoja kuvattiin samalla, kun heille näytettiin kuvia heidän entisestä rakkaastaan ja pyysivät heitä muistelemaan eroa. Heille näytetiin myös kuvia heidän ystävästään ja aiheutettiin pientä fyysistä kipua. Tutkimuksen aikana heidän tuli kertoa kiputuntemuksistaan.

Tutkimuksen toisella kierroksella osallistujista osalle annettiin eräänlaista placebo-lääkettä, jonka kerrottiin vähentävän kipua. Toisille taas kerrottiin, että kyseessä on pelkkä suolaliuos.

Ne, jotka luulivat saavansa kipulääkettä, kertoivat toisella kierroksella kokevansa vähemmän sekä fyysistä että henkistä kipua. He myös reagoivat eri tavalla nähdessään eksänsä kuvan.

- Ero kumppanista on yksi tunneperäisimmistä asioista, joita ihminen voi kokea. Se saattaakin olla tärkeä syy psyykkisten ongelmien kehittymiselle. Tutkimuksessa kuitenkin huomasimme, että lumelääkkeellä saattaa olla voimakkaita vaikutuksia myös sosiaalisen kivun voimakkuuden vähentämisessä, tutkija Leonie Koban kertoo.

Hän uskookin, että ihminen voi omalla käytöksellään vaikuttaa suuresti siihen mitä tuntee.

- On selvää, että odotuksilla on suuri vaikutus siihen, mitä tunnemme ja havaitsemme. Eron jälkeen kannattaakin tehdä jotain sellaista, jonka uskoo nostattavan fiilistä, sillä melko suurella todennäköisyydelle se myös tekee sen.

Tuntuuko sinusta, että oma suhteesi on ajautunut lähelle eroa? Olemme aiemmin uutisoineet merkeistä, joista voi päätellä sen, että suhde on tulossa tiensä päähän. Nuo merkit pääset katsomaan täältä.

Lue myös: Valheet, joita ihminen kertoo itselleen eron jälkeen - kuulostaako tutulta?

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat