Kuva: Fotolia

8 yleistä uskomusta pettämisestä, jotka eivät todella pidä paikkaansa

21.04.2017 12:45 - Karoliina Kotala

Pettäminen on aihe, johon liittyy paljon erilaisia uskomuksia. Totuus tarinoiden takana on kuitenkin usein yllättävän erilainen.

Avioliittoja ja parisuhteita pitkään tutkinut terapeutti Scott Haltzman kertoo monelta löytyvän erilaisia olettamuksia uskottomuudesta puhuttaessa. Tutkija myöntääkin, että uskottomuus on kieltämättä yksi suurimpia haasteita, joita parisuhteessa voidaan kokea.  Pettämiseen liittyy myös paljon häpeää ja siksi aiheesta ei juurikaan avoimesti puhuta, sen vuoksi suuri osa niin sanotuista totuuksista aiheeseen liittyen onkin vääriä uskomuksia.

Alla Haltzmanin listaamat uskomukset uskottomuuteen liittyen, jotka eivät todellisuudessa pidä paikkaansa:

Kun uskottomuus selviää kumppanille, ei pariskunta voi enää koskaan tulla onnelliseksi

Kyseinen uskomus on hyvinkin väärä, sillä ihmiset ja suhteet pääsevät useinkin pettämisen yli ilma katkeruutta. Monet parit rakentavat suhteensa uudestaan ja osa jopa kokee suhteensa vain parantuneen saatuaan uuden yhteyden kumppaniinsa alkaessaan selvittää uskottomuuden syitä. Rehellisyydellä pääsee pitkälle ja jopa yli puolet liitoista selviää uskottomuudesta.

Uskottomuudessa ei ole kyse seksin saamisesta, vaan avioliiton syvemmistä vaikeuksista

Toisinaan seksi on vain seksiä. Toki toisinaan pettämisen takaa löytyy tunnepuolen vaikeuksia oman kumppanin kanssa, mutta joskus uskottomuuden syy on yksinkertaisesti seksin haluamisessa.

Kyse ei ole pettämisestä, jos seksiä ei harrasteta

Paljon uskottomuutta tapahtuu ilman seksin harrastamista. Esimerkiksi pettämiseksi voidaan ehdottomasti laskea salaiset tekstiviestit jollekin muulle kuin omalle kumppanille, joissa kerrot intiimejä ajatuksiasi. Toisinaan pettäjä ei itse edes ymmärrä pettävänsä, mutta jos henkilö avaa maailmansa vieraalle ihmiselle, jonka kanssa voisi kuvitella päätyvänsä sänkyyn, on kyse pettämisestä.

Pettämisessä on kyse seksuaalisesta vetovoimasta

Toisinaan kyse on seksistä, mutta yleensä suhde syntyy henkisen vetovoiman ja yhteyden löytymisestä. Usein henkisen yhteyden löytyminen vieraan ihmisen kanssa johtaa myös seksiin.

Pettäminen johtuu ongelmista omassa parisuhteessa

Lähes poikkeuksetta jokaisessa avioliitossa on ongelmansa eikä täydellistä avioliittoa olekaan. Syy pettämiseen onkin yleensä se, ettei pari löydä keinoja selvittää ongelmiaan liitossa. Ongelmat parisuhteessa eivät kuitenkaan oikeuta uskottomuuteen.

Kerran pettäjä, aina pettäjä

Vaikka on olemassa monenlaisia psykopaatteja, ei kerran uskottomuuteen sortunut ihminen automaattisesti toista virhettään. Usein uskottomuus onkin kerran virhe ja kun pettämisestä on avoimesti kerrottu alkaa tie terveempää parisuhdetta kohti.

Uskottomuuteen päädytään omaa kumppania nuorempien ja kauniimpien ihmisten kanssa

Yleinen mielikuva on väärä ja kyse on ennen kaikkea siitä, että oman kumppanin sijaan kyseessä on erilainen ihminen ja uutuudenviehätys.

Pettäminen tapahtuu yleensä silloin, kun miehet ovat viettämässä poikieniltaa

Yllättävää kyllä, suurin osa parisuhteen ulkopuolisista suhteista saa alkunsa silloin, kun niitä vähiten hakee. Yleensä suhde saa alkunsa siten, että ihminen tuntee olonsa helpoksi ja kiinnostavaksi toisen ihmisen seurassa ja hiljalleen suhde syvenee huomaamatta.

Lue myös: Mietitkö suhteen lopettamista? Tilanteet, jolloin hälytyskellojesi pitäisi jo soida

Lähde: Askmen

Kilpailut

Uusimmat