Kuva: Fotolia

8 pelkoa, jotka pitkästä parisuhteesta eronneet kokevat - kuulostavatko tutuilta?

24.03.2017 23:15 - Erica Alaluusua

Vaikka ero tapahtuisi hyvästä syystä, voi esimerkiksi erosta kertominen läheisille olla karmivaa.

Lusikoiden laittaminen jakoon ei ole helppoa. Itse eroprosessi on jo tuskallinen, jos sydän on särkynyt ja uusi elämä edessä. Loppujen lopuksi kiittää itseään, mutta ennen ylitsepääsemistä entisestä voi joutua kokemaan vaiheen, jossa moni asia tuntuu hirvittävältä.

Elite Daily -sivusto julkaisi listan kahdeksasta pelosta, jotka pitkän suhteen päättyessä joutuu käymään lävitse ennen uutta ja iloisempaa elämänvaihetta. Voit lukea listan alta.

1. Olet yksin loppuelämäsi

Vaikka ystävät ja muut läheiset kertovat, ettei sinkkuus ole ikuista, on hyvinkin yleistä pelätä, että jää yksin. On myös karmivaa astua takaisin deittailun maailmaan, kun kaikki onkin mullistunut nykyteknologian ja uusien sovellusten myötä. 

2. Teit virheen erotessasi

On normaalia pelätä, että ero oli virhe. Käytit valtavan osan ajastasi entiseesi kuitenkin syystä, joten takana täytyy olla myös onnellisia hetkiä. Totuus on kuitenkin se, että teit parhaasi ja vaikka nyt ikävöitkin, päätös erosta tehtiin varmasti syystä.

3. Perheelle ja ystäville kertominen

On kamalan vaikeaa selittää läheisille, että parisuhteesi on ohitse. Varsinkin jos he olettivat, että entisesi oli sinulle Se Oikea. On tuskallista kertoa erostaan jokaiselle erikseen, joten kannattaa harkita esimerkiksi ryhmäviestin lähettämistä. Silloin et joudu kerta toisensa jälkeen tunnemyrskyyn kertoessasi ikävästä uutisesta.

4. Uusien ihmisten tapailu

Uusien ihmisten tapaaminen voi olla vaikeaa, kun ystävät ovat kertoneet kauhutarinoita treffikumppaneistaan. On myös omituista ja hyvin hermostuttavaa olla ensimmäisillä treffeillään, kun edellisestä kerrasta voi olla vuosikausia. Älä huoli, treffeiltä voi aina onneksi poistua, mikäli ne menevät mönkään.

5. Seksielämän heikkeneminen

Parisuhteen hyötypuolia on se, että yleensä seksielämä on hyvää ja säännöllistä. Parisuhteessa uskaltaa myös kokeilla uusia asioita. Petipuuhissa ei mieti jokaista poimuaan tai liikettään, kun toinen tuntee sinut täysin ja rakastaa sellaisenaan. Onkin hirvittävää joutua miettimään, kuinka löytää petikumppani, jonka kanssa seksi on samalla tasolla, ja joka kohtelee hyvin.

6. Se, että olet ystäväporukkasi ainoa sinkku

On raskasta kuunnella toisten parisuhdeilloista ja vuosipäivistä, saati vauvahaaveista ja hääpäivistä, kun itse selailee deittailusovelluksen tarjontaa. Onneksi sinkkuudesta pariskuntaporukan keskellä on myös iloa! Voit nähdä ystäviäsi useammin heidän aikataulujensa mukaan ja voit varata kenet tahansa miesjoukosta, sillä kilpailijoita ei ole.

7. Tapahtumiin osallistuminen ilman avecia

Kun kutsuun on merkitty +1, on ikävää saapua paikalle yksin. Ikävintä tämä on niille, jotka ovat vastikään eronneet, eikä deittiä ole ehtinyt edes löytää. Tämän lisäksi tuttavat kyselevät entisesi paikallaolosta, eikä yksin oleskelu kamalan nautinnollista ole. Onneksi et oletettavasti ole yksin ja vertaistukea on saatavilla.

8. Yksinäiset koti-illat

Varsinkin alkuvaiheessa, kotona oleskelu yksin voi olla pahimpia mörköjä. Toki siinä on puolensa, saat viimein katsoa haluamaasi sarjaa ja tehdä oikeastaan mikä itseäsi huvittaa. On silti kammottavaa olla hiljaisessa talossa yksin, etenkin jos entinen on aiemmin ollut lähes aina läsnä. Onneksi pahimman vaiheen jälkeen, alkaa yksinolostaan nauttia täysillä!

Onneksi jokainen näistä asioista on ohi ennen kuin huomaatkaan, ja pääset viimein nauttimaan sinkkuajoistasi. 

Lue myös: Ero ei ole maailmanloppu - 6 asiaa, joihin keskittyä murehtimisen sijaan

Lue myös: 20 asiaa, jotka auttavat sinut kipeän eron yli

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat