Kuva: AOP

Robbie Williams syyttää nykypoppareita tylsiksi - "Ennen kaikkien odotettiin olevan kännissä"

25.02.2017 20:15 - Iiro Myllymäki

Robbie Williamsin mielestä enää hittiartistien päihteidenkäyttöä ei katsota hyvällä.

Robbie Williams, 43, syyttää tämän hetken pop-artisteja tylsiksi. Mies muistelee NME:n haastattelussa 1990-lukua, jolloin meno oli toinen.

- Olimme aivan toisenlaisia 1990-luvulla. Dissasimme toisiamme ja sanoimme asioita, jotta olimme kiinnostavia. Sellaista ei taideta enää tehdä. Silloin kaikkien odotettiin olevan kännissä tai kokaiinipäissään. Sitä ei tehdä enää ja se tuntuu ihan v*tun oudolta, Williams sanoo.

Williams itse on nykyään raitistunut eikä juo tai käytä huumeita. Mies uskookin, että suuri yleisö ei enää hyväksyisi huumehöyryisiä edesottamuksia lempiartisteiltaan.

- Se näyttäisi vaan vähän surulliselta, Williams sanoo.

Williams myöntää, että häntä monesti kaduttaa räväkät lausunnot, joita hän on joskus sanonut. Silti hän on mielissään siitä, ettei hän ole neutraali artisti.

- Yritän vain olla hauska koko ajan. Tällä hetkellä on niin monia tylsiä ja neutraaleja artisteja, että sieltä ei ole hankala erottua, Williams sanoo.

Robbie Williams saapuu konsertoimaan Suomeen 10. elokuuta Ratinan stadionille Tampereelle.

Lue myös: Robbie Williams käytti käsidesiä keikallaan käteltyään faneja - ilme kertoo kaiken

Lähde: Female First

Kilpailut

Uusimmat