Kuva: Mikko Räsänen

Petri Nygård vastaa kohuun: "En halua ottaa vastuuta"

03.05.2016 08:20 - Reija Saarinen

Nyrårdin uusi kappale on saanut paljon keskustelua aikaan muun muassa Vauva.fi-sivustolla.

Laulaja Petri Nygård julkaisi viime viikolla Pannaan Suomi Kuntoon -kappaleen, joka on ehtinyt saamaan aikaan paljon puhetta. Roisit sanat on nostettu esille muun muassa Vauva.fi-sivustolla, jossa eräskin äiti ihmettelee 8-vuotiaan poikansa laulamaa "nussittuna nukut paremmin"  -kappaletta.

Novan aamun Aki Linnanahde ja Minna Kuukka soittivat artistille itselleen ja selvittivät mitä mieltä mies itse kohusta on.

-No tämä on taas sellainen erittäin monipiippuinen juttu. Olen kohdannut tällaista koko urani ajan. Aina keikoillakin löytyy joku joka tulee sanomaan, että hänen lapsensakin on fani. Nuorimmat, joista itse olen kuullut ovat olleet 5-6-vuotiaita. Kyllä sen kuuleminen aina meikäläisenkin shokkiin saa. Pistää miettimään, että kuka naille soittaa näitä biisejä, mies kertoo.

Nygård myöntää myös, että nykyään kontrolloiminen on vaikeampaa. Netistä löytää kaikenlaista ja kappaleet nousevat esille, vaikka niitä ei radiossa soitettaisikaan. Mutta mitä mieltä artisti itse on, onko hänellä vastuu asiassa?

- Olen aina sanonut, että en ole roolimalli. Toiset aina sanoo, että kun on artisti tai julkisuudenhenkilö, niin pitää olla esimerkkinä. Minä taas olen aina ajatellut, että teen viihdettä ja siinä ei ole rajoja. En halua ottaa vastuuta, jokainen voi kuunnella omalla vastuulla, mies summaa.

Kuuntele kohuttu kappale alta.

Kilpailut

Uusimmat