Kuva: AOP

Nightwishin Tuomas Holopainen avoimena: Puoleentoista vuoteen en ole tehnyt yhtään biisiä

30.09.2016 19:00 - Reija Saarinen

Nightwish on jäämässä vuoden mittaiselle tauolle.

Nightwish on tahkonut yhtä soittoa parin kymmenen vuoden ajan. Jos bändi ei ole ollut studiossa, se on kiertänyt maailmaa. Taukoja ei ole ollut juuri nimeksikään, kunnes nyt. Yhtye aikoo nimittäin jättää keikkalavat ja studiot taakseen vuoden ajaksi.

Tuomas Holopaisen, 39, mukaan hän päätyi ehdottamaan taukoa yhtyeelle pienen itsetutkiskelun jälkeen.

- Huomasin, että nyt taitaa pää olla sen verran sumeana, että voisi tehdä hyvää, ei pelkästään itselle vaan koko bändille, ottaa pieni happihyppely ja välivuosi. Nyt tuntui siltä, että meillä on oikeasti varaa nyt pitää tauko, mikä sekään ei ole mikään itsestäänselvyys. Kun esitin asian bändille, he olivat kaikki hyvin myötämielisiä asian suhteen, Holopainen kertoo.

Lukuisia hittejä uransa aikana säveltänyt muusikko huomasi myös, että kappaleita ei enää syntynyt samaan tahtiin kuin ennen. Vaikka tilanne on uusi, ei huoli ole nostanut päätään.

- Kaikkien edellisten levyjen jälkeen olen ruvennut aina heti tekemään biisejä. On ollut sellainen palo tähän hommaan. Nyt on kulunut puolitoista vuotta eikä ole yhtään biisiä. Jonkun polun päähän on tultu. Nyt käydään katsomassa tuo vuosi 2017, josko se toisi mukanaan jotain uutta. En ole ollut tästä mitenkään huolissani.

Vielä tällä hetkellä Holopaisen kalenteri näyttää ensi vuoden osalta melko tyhjältä. Luvassa on muutama matka, mutta musiikista tai sen tekemisestä hän ei ota paineita.

- Antaa tajunnanvirran viedä. Biisejä tulee, jos tulee. Toivon tietenkin että tulee, mutta kiirettä ei ole, koska ei ole mitään aikatauluja.

Holopaisen mukaan homma jatkuu varmasti melko samanlaisena vielä tauon jälkeenkin. Hanskoja ei siis olla heittämässä tiskiin.

- Kyllä me tiedämme, että mitä teemme vuoteen 2020 asti. Eli jatkuvuutta kyllä on, mutta ei siitä sen enempää. En näkisi, että tässä mitään lukua on päätetty. Uutta levyä saadaan kuitenkin vielä odotella.

"Pahuus maailmasta hävisi"

Viime vuoden joulukuussa Nightwish teki suomalaista musiikkihistoriaa esiintymällä ensimmäisenä suomalaisyhtyeenä legendaarisella Wembley arenalla. Kyseisellä lavalla on aikojen saatossa nähty niin Madonna kuin legendaarinen The Beatleskin.

Mutta millainen hetki Holopaiselle oli nousta lavalle, joka on kannatellut lukuisia suuriä nimiä?

- Olin yrittänyt ennen keikkaa tyhjentää mieleni siitä, että missä ollaan ja miten paljon kameroita siellä on. Eihän se kuitenkaan onnistunut, sillä kun meni sinne lavalle ja näki yleisömeren ja sen suuren Wembley-kyltin siellä takaseinässä. Muistan todella hyvin myös sen hetken, kun lopussa kumarsimme ja Dawkins tuli lavalle - siinä hetkessä kaikki pahuus maailmasta hävisi.

Muun muassa kyseinen Wembley-keikka löytyy 9. joulukuuta julkaistavalta Vehicle Of Spirit -dvd:ltä.

Lue myös: Nightwishin musiikkia kuullaan Rion olympialaisissa

Lue myös: Nightwishin tahtiin tanssivasta miehestä nettihitti - ilakoi nilkkoja myöden mudassa

Kilpailut

Uusimmat