Kuva: Mikko Räsänen

Ministeri ja kansanedustaja suoraan täysistunnosta festareille: ”Tämä tuli tarpeeseen”

01.07.2016 21:23 - Pauliina Jokinen

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen vieraili Iskelmäfestivaaleilla yhdessä kansanedustaja Annika Saarikon kanssa.

Iskelmäfestivaaleilla on paljon kävijöitä, joita keveä ilmapiiri ja kotimainen musiikki vetävät puoleen vuodesta toiseen. Myös opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen ja kansanedustaja Annika Saarikko saapuivat festivaaleille toistamiseen.

Kaksikko nautti festivaalien tunnelmasta ensimmäistä kertaa viime vuonna ja pitivät näkemästään ja kokemastaan.

- Tämä on kohta jo tyttöjen perinteeksi muodostuva reissu. Meillä on yhteinen festariharrastus, Ruisrockiin viikon päästä yhdessä lähtevä ministeri ja kansanedustaja kertoivat.

Rankka kevät

Ensimmäisen kerran naiset saapuivat festivaaleille festivaalilähetysten innoittamana. Saarikko oli aiempina vuosina kuunnellut Iskelmäradion suoria festivaalilähetyksiä ja hän ylipuhui opetus- ja kulttuuriministerinkin mukaansa katsomaan, miltä kaikki näyttää paikan päällä.

Molemmat naiset kertovat kevään ja alkukesän olleen tiukkaa aikaa töissä ja hetkellisen rutiineista irtautumisen tulevan tarpeeseen. Kansanedustajat aloittivat kesälomansa juhannuksesta, mutta loma keskeytyi hetkellisesti perjantaina, kun eduskunta kokoontuivat täysistuntoon Britannian EU-eron vuoksi.

Istunnon jälkeen ministeri ja kansanedustaja suuntasivat kohti Jämsän Iskelmäfestivaaleja.

- Hetkellisesti pitää osata irrottaa työstä ja etsiä niitä hetkiä. Tämän viikon Brexit-keskusteluiden jälkeen tämä tuli tarpeeseen, Grahn-Laasonen kuvailee.

Vesalan fanit

Erityisesti iloinen ja aurinkoinen iskelmäkansa saivat Grahn-Laasosen ja Saarikon palaamaan uudelleen

-Täällä on ollut oikein hyvä vastaanotto. Hyvä fiilis välittyy, Grahn-Laasonen iloitsi.

Iskelmäradion intohimoisiksi kuuntelijoiksi tunnustautuvat edustajat aikoivat nauttia festivaalitunnelmasta yhden päivän ajan. Erityisesti laulajat Paula Vesala ja Juha Tapio saivat Grahn-Laasosen ja Saarikon innostumaan.

-Vesalan musiikki on taidetta ja viihdettä yhtä aikaa. Kasvoimme PMMP:n tahdissa ja olemme seuranneet Vesalaa pitkään, Grahn-Laasonen kuvailee.

Kilpailut

Uusimmat