Kuva: Mikko Räsänen

Mikko Kuustonen alkoholismista Apu-lehdessä: "Juominen hallitsi mieltä, kollegoita kaatui viereltä"

23.02.2017 09:39 - Anna Hopi

Laulaja ja TV-persoona Mikko Kuustonen jätti alkoholin kokonaan vuonna 2004. Se oli hänen mukaansa hyvä päätös.

Mikko Kuustonen tunnetaan hyväntekijänä erilaisten hyväntekeväisyysprojektiensa takia. Hän kuitenkin sanoo kokevansa vastenmieliseksi, kun hyvän mielen kaapua sovitetaan hänen harteilleen. Kuustonen on kompuroinut omassa elämässään sen verran, ettei hän miellä itseään pyhimykseksi.

Yksi isoista kompastuskivistä oli alkoholismi, jonka hän halusi taltuttaa vuonna 2004 lopettamalla kokonaan juomisen.

- Siihen ei sisältynyt mitään dramatiikkaa, mutta huomasin, että juominen hallitsi mieltäni yhä enemmän. Viinipullon korkkaamisesta tuli päivittäinen rituaali, josta alkoi seurata enemmän murhetta kuin iloa. Samalla huomasin päihteiden kaatavan viereltä useita hyviä kollegoita, hän kertaa Apu-lehdelle antamassaan haastattelussa.

Kuustonen kävi läpi Myllyhoidon, joka auttoi. Nykyään hän kokee, että tämänkaltaisista ongelmista on tärkeää puhua, jotta saa apua ongelmiin.

(kuva: Senja Rapila)

Lähde: Apu.

Lue myös: Mikko Kuustonen epävarmuudesta tauon aikana: "Mietin, löydänkö enää paikkaani"

Kilpailut

Uusimmat