Kuva: AOP

Ed Sheeran haastettiin oikeuteen plagioinnista - kuuntele, ovatko kappaleet liian samanlaisia

09.06.2016 14:45 - Iiro Myllymäki

Brittitähdeltä vaaditaan noin 17,5 miljoonaa euroa oikeudessa tämän Photograph-hitin takia.

Brittiläinen laulaja-lauluntekijä Ed Sheerania, 25, syytetään toisen kappaleen kopioinnista. Lauluntekijät Martin Harrington ja Thomas Leonard kokevat, että Sheeranin Photograph-hitti kuulostaa liian samalta kuin heidän Britannian X-Factor-voittajalle Matt Cardlelle kirjoittamansa kappale Amazing. The Hollywood Reporter -sivusto kertoo, että lauluntekijät vaativat oikeusteitse Sheeranilta noin 17,5 miljoonaa euroa tekijänoikeusrikkomuksesta.

Lauluntekijöiden kanteen mukaan kappaleiden yhtäläisyydet ovat huomattavat.

”Muun muassa sanojen, laulutyylin, laulumelodian, melodian ja rytmin yhtäläisyydet ovat selkeitä osoittimia siitä, että Photograph kopioi Amazingia, kanteessa lukee.

Kanteen mukaan yhtäläisyydet ovat erityisen huomattavia kertosäkeessä. Jo ennen kanteen nostamista kappaleiden yhtäläisyydet huomattiin sosiaalisessa mediassa, ja Youtubeen ladattiin jo helmikuussa kappaleiden kertosäkeitä vertaileva video. Katso video alta ja päättele, ovatko kappaleet liian samanlaisia:

Lue myös: Ed Sheeranin kaksoisolento vuodattaa: "Yhdennäköisyys on tehnyt parisuhteistani huonompia"

Lähteet: Metro, The Hollywood Reporter

Kilpailut

Uusimmat