Kuva: Mikko Räsänen

E-Typen Martin Erikson kertoi yllättävän syyn eurodancelle ominaiseen räppäämiseen

30.08.2016 19:15 - Mika Parikka

90-luvulla suurta suosiota nauttineelle eurodance-musiikkityylille ominaista on räppääminen ja vahvat naisäänet. Mutta miksi juuri räppääminen?

Kun puhutaan eurodancesta, ei voi olla ohittamatta ruotsalaista eurodance-suuruutta E-Typea. E-Type, eli Martin Erikson on uskomaton hittijyrä, joka muistetaan esimerkiksi kappaleistaan Angels Crying, Life sekä Here I Go Again.

We Love The 90's -festivaaleilla lauantain yksi odotetuimmista esiintyjistä oli ehdottomasti E-Type, jonka musiikissa on eurodance-musiikille ominaista räppäämistä, mutta hieman omalaatuisempaa sellaista, kuin muilla aikakauden yhtyeillä. Erikson tunnustaa, että koko E-Type meinasi jäädä tekemättä nimenomaan genrelle ominaisen räppäämisen takia. Onneksi yksi suurimmista musiikkituottajista, edesmennyt Denniz Pop puuttui peliin ja näin syntyi E-Type.

- Denniz kuuli kappaleeni ja sanoi, että tuo on eeppistä, sinun on tehtävä tuota! Sanoin hänelle, että en voi tehdä tällaista, en osaa räpätä. Mutta Denniz sanoi, että todellakin voin, hän ei ollut koskaan kuullut tämän kaltaista kamaa! Hän sai minut ymmärtämään, että ei tarvitse olla täydellinen. Se teki minusta uniikin.

Mutta miksi ihmeessä eurodancessa räpätään niin paljon?

- Se johtuu varmasti siitä, että olemme niin paskoja laulamaan. On Pakko räpätä. Onneksi, ainakin minun tapauksessani olemme hyviä tekemään kappaleita, Erikson nauraa.

Lue myös: Tanssiliike paljasti dance-tähden kultaiset pikkuhousut - katso kuva

Lue myös: Günther hurmasi naiset viiksillään ja miehet seksikkäillä taustatanssijoillaan - katso

Lue myös: Kaikki luulivat nähneensä ysärifestareiden seksikkäimmät tanssijat - sitten lavalle tuli Scooter

Kilpailut

Uusimmat