Kuva: AOP

Daruden viisuesityksestä tihkui ensimmäiset tiedot - Ylen lausunnossa kuitti Saara Aallolle?

24.04.2019 14:23 - Iiro Myllymäki

Tänä vuonna euroviisuesitys on tuotettu täysin kotimaisin voimin.

Darude ja Sebastian Rejman edustavat Suomea Eurovision laulukilpailussa toukokuussa. Suomi kilpailee ensimmäisessä semifinaalissa 14.5.

Nyt Yle on paljastanut ensimmäiset tiedot Tel Avivin viisulavalla nähtävästä esityksestä. Uuden musiikin kilpailussa nähtyä lavashow’ta on hiottu, mutta ydinsanoma pysyy samana. UMK:ssa Look Away -biisi visualisoitiin suurella videoseinäkuutiolla ja sen päällä esiintyneellä tanssijalla. Sama tanssija, Etel Röhr, nähdään myös varsinaisessa viisuesityksessä. Taustalaulajina toimivat Matti Leino, Heini Ikonen ja Petri Somer.

- Tänä vuonna show on rakennettu täysin kotimaisin voimin. Esityksen suunnittelu eli valo, video, lavaste, puvustus ja koreografia ovat kotimaista laatua. Samoin esiintyjät ovat kaikki suomalaisia. Lisäksi voimme olla ylpeitä siitä, että show käsittelee hienolla tavalla globaalia ongelmaa, kertoo Euroviisuista ja Uuden musiikin kilpailusta vastaava Ylen tuottaja Anssi Autio.

Lausuntoon saattaa sisältyä pieni kuittaus viimevuotiseen Saara Aallon esitykseen. Tuolloin esityksen taustatanssijat oli hankittu ulkomailta, ja Monsters-kilpailukappaletta oli kirjoittamassa kaksi ruotsalaista ja yksi englantilainen biisintekijä. Show´ta suunnittelemassa ja koreografioimassa oli yhdysvaltalainen Brian Friedman.

Darude ja Sebastian Rejman ovat olleet promoamassa kappalettaan Amsterdamissa, Lontoossa ja Madridissa järjestetyissä euroviisukonserteissa.

- Euroviisukupla on todellinen ja on ollut hienoa päästä osaksi sitä. Niin fanit, pre-partyjen järjestäjät kuin muutkin artistit ovat olleet mahtavia. En malta odottaa heidän tapaamistaan uudelleen Tel Avivissa ja sitä että pääsemme esiintymään koko yhteisölle! Darude kertoo.

Lavastukseen muutoksia

Darude ja Sebastian Rejman ovat valottaneet viisushow'n konseptia brittiläiselle Metro-lehdelle. Daruden mukaan UMK:ssa nähdystä esityksestä tehdään viisuja varten "isompi ja parempi".

- Meillä on hieman erilainen geometrinen lavastus Tel Avivissa, Darude paljastaa.

- Esityksessä nähdään LED-lattia ja timanttimuoto, jota meillä ei aiemmin ollut. Äiti Maa on esityksemme keskiössä, kertoo puolestaan Sebastian Rejman.

Suomi ei keiku tänä vuonna vedonlyöntilistojen kärkipäässä. Eurovision World -sivuston ylläpitämässä vedonlyöntilistojen yhteenvedossa Suomi on jutun kirjoitushetkellä vasta sijalla 27. Euroviisuihin osallistuu tänä vuonna 41 maata.

Viime vuonna Saara Aalto selvitti tiensä viisufinaaliin, mutta tuli siellä sijalle 25.

Lue myös: Jättiyllätys Euroviisuissa: Arttu Wiskarin tuottajalla vahva rooli Norjan edustuksessa!

Lue myös: Euroviisujen kovimmat kilpailijat listattiin - Darude mukana kärkikahinoissa

Lähteet: Eurovision World, Metro.co.uk

Kilpailut

Uusimmat