Kuva: Senja Rapila

Mikael Gabriel järjestää ennennäkemättömän show'n Tavastialla

07.07.2017 10:30 - Senja Rapila

TASOI Rap Show järjestetään Tavastia-klubilla lauantaina 2. syyskuuta.

Suomalaisten suosikkiräppäri Mikael Gabriel julkaisi tänään kolme kappaletta sisältävän EP:n nimeltä 6K. Tuoreen musiikkipläjäyksen lisäksi artisti julkisti nyt ainutlaatuisen rap show'n, joka järjestetään Tavastialla syyskuussa.

Luvassa on räppiin keskittyvä erikoisshow, joka on samalla Mikael Gabrielin ensimmäinen oma keikka Tavastialla.

”Päättäessäni HIMMEE-kiertueeni maaliskuussa, lähdin lomailemaan tyttöystäväni ja tuottajani kanssa Losiin. Aika nopeasti löysin itseni kirjoittamasta uusia biisejä. Multa on kysytty paljon Vain elämään jälkeen, että aionko jatkossa vaan laulaa ja vanhat fanit on ollut siitä jopa huolissaan. Räppäämien on kuitenkin syvällä sydämessäni ja aina osa mua, enkä aio sitä koskaan lopettaa. Näiden biisien kautta toivon, että jengi pääsee tutustumaan lisää myös mun toiseen puoleen ja muistaa kuka on Suomen kovin räppäri", kertoo Mikael Gabriel Live Nationin lähettämässä tiedotteessa.

TASOI Rap Show järjestetään Tavastia-klubilla Helsingissä lauantaina 2. syyskuuta. Lipunmyynti keikalle käynnistyy tiistaina 11. heinäkuuta.

Voit kuunnella tänään julkaistun EP:n alapuolelta.

Lue myös: Umpirakastunut Mikael Gabriel: "Lasten hankkiminen pelottaa"

Lue myös: Oletko sinä Suomen seuraava supertähti? X Factoriin saavat osallistua myös räppärit

Kilpailut

Uusimmat