Kuva: AOP

Taikapeilin Nina Tapio, 45, haaveilee soololevystä: "Oikea aika tälle projektille"

19.03.2017 12:00 - Anna Hopi

Musiikin ammattilainen Nina Tapio on elättänyt vuosia itsensä laulamalla.

Valkeakosken kesäteatterissa nähtävän Badding-musikaalin äitihahmona nähdään Nina Tapio, 45, joka sanoo odottavansa teatteripitoista suvea.

- Kun pääduunini on laulaminen, biisit ja stemmat ovat Badding -näytelmässä helpompia. Tekstien opetteleminen on haastavampaa, vaikka olen teatteria tehnyt ennenkin, hän sanoo.

Tapio on työstänyt myös kaikessa rauhassa biisinikkari Petri Somerin kanssa uusia kappaleita. Hän haaveilee omasta soololevystä.

- Olen nyt 45-vuotias ja päätin, että vielä sen teen! Nyt tuntuu, että tälle projektille on oikea aika, mutta tietenkin tulevaisuus näyttää miten käy, hän hymyilee.

- Petrin kanssa lähdimme tekemään uutta musiikkia. Hän on säveltänyt kaksi uutta biisiä. Ensisingle Maailman äärettömyys on maalailevaa ja elokuvamusiikkia, se vie toiseen maailmaan. Se on ihanan erilainen kappale. Siitä tuli heti se fiilis, että tehdään musiikkivideo tästä. Keräsimme tiimin ja kuvasimme musiikkivideon Tallinnassa ja Mäntyharjulla.

Toisena singlenä julkaistu kappale eroaa edeltäjästä täydellisesti.

- Kahdeksan tuntia -kappale on perusiskelmä, jossa on ihanan intiimi tunnelma. Siinä eletään arjen tylsyydessä ja huippuhetki koetaan, kun saa olla oman rakkaan ihmisen kanssa ne kahdeksan tuntia. Joka on sitä "omaa maailmaa" ja tärkeintä.

Lue myös: IS: Ysäribändi Taikapeili tekee paluun!

Kilpailut

Uusimmat