Kuva: Fotolia

Tyyny, jatkojohdot ja tutti - kodintavarat, joilla todellakin on parasta ennen -päivämäärä

29.09.2016 13:15 - Rea Tallgren

Esimerkiksi tyyny kerää itseensä hurjan määrän hikeä ja pölyä käytön myötä.

Bright Side -sivusto on listannut sellaisia kodintavaroita, joita ei todellakaan saisi käyttää pidempään kuin on terveellistä. Listan tavarat löytyvät suurimmasta osasta koteja, joten onkin tärkeää, että niiden käyttöikään kiinnittää tosissaan huomiota. Listasimme alle yleisimmät ja mielenkiintoisimmat. 

1. Tyynyä kannattaa käyttää maksimissaan 2-3 vuotta. Tyyny kerää itseensä hurjan määrän pölyä ja hikeä käytön myötä. Se myös menettää muotonsa ajan myötä. 

2. Tohveleita kannattaa käyttää korkeintaan puoli vuotta, ainakin, jos niitä käyttää paljon. Ne ovat erinomainen kasvualusta bakteereille ja sen takia niitä onkin syytä pestä usein. 

3. Pyyhkeen elinikä on vuodesta kolmeen vuotta. Syy on yksinkertainen; märkä pyyhe kerää bakteereja, eikä säännöllinen peseminenkään tuhoa kaikkia niistä. 

4. Hammasharjaa saisi käyttää korkeintaan kolme kuukautta, jos ei muusta syystä niin siksi, että se menettää tehoaan ja muotoaan käytön myötä. Jos olet ollut kipeä, vaihda harja heti parannuttuasi. 

5. Hiusharja tulisi vaihtaa vuoden välein. Se myös pitäisi pestä kerran viikossa. 

6. Hajuveden säilymisaika on yhdestä kolmeen vuotta. Sen jälkeen tuoksu ei enää ole parhaimmillaan, joten kannattaa hankkia tilalle uusi. 

7. Samaa tuttia saa, kenties yllättävää kyllä, käyttää lapsilla vain kahdesta viiteen viikkoa. Tutit keräävät helposti bakteereja. 

8. Rintaliivit pitäisi viedä kierrätykseen vuoden tai kahden käytön jälkeen. Heti, kun ne alkavat menettää muotoon, ne eivät palvele käyttäjäänsä enää ideaalisti. 

9. Juoksukenkiä saisi käyttää korkeintaan vuoden, jos tapana on juosta paljon. Juoksukenkien pehmusteet kuluvat käytön myötä ja siksi niitä ei ole terveellistä käyttää pidempään, sillä ne eivät suojaa niveliä samalla tavalla kulumisen myötä. 

10. Jatkojohdot tulisi vaihtaa 1-2 vuoden välein, kirjoittaa Bright Side. Sen mukaan jokaisella johdolla on oma kapasiteettinsa, ja kun se ylittyy, voi johdoista tulla vaarallisia.

Lue myös: Olethan jo huomannut? Meikeissä on pieni symboli, joka paljastaa, kauanko tuotetta voi käyttää 

Lue myös: Nerokas kotitekoinen keksintö pitää taaperosi kiireisenä - toteuta parilla kympillä

Lähde: Bright Side

Kilpailut

Uusimmat