Kuva: Fotolia

Vauvojen yleisin ruokamoka selvisi - vältä lusikalla syöttämistä!

29.05.2017 14:15 - Senni Loikala

Kun pikkuinen puristaa huulensa kiinni ja kieltäytyy syömästä, kannattaa ruokailu lopettaa siihen, väitetään tuoreessa tutkimuksessa. Sen sijaan sormiruokailun kerrotaan vähentävän ylipainoriskiä.

Jos vauvaa syötetään tiuhaan lusikalla, tulee hänestä todennäköisemmin ylipainoinen, kuin jos pikkuinen saisi pääasiassa itse ohjailla ruoan suuhunsa omilla käsillään eli ”sormiruokailla.” Näin väitetään tuoreessa brittitutkimuksessa, jonka on tehnyt yliopiston professori Amy Brown. Tutkimuksesta uutisoi Express.

Brownin mukaan vanhemmat, jotka syöttävät lastaan lusikan kanssa, saattavat vahingossa pakottaa pikkuisensa syömään liikaa. Sen sijaan pikkuiset, jotka syövät sormiruokaillen, lopettavat professorin mukaan syömisen todennäköisemmin, kun he tuntevat olonsa kylläisiksi. Tällöin liiallinen syöminen, ja sitä kautta ylipainon kertyminen, muuttuvat epätodennäköisemmiksi.

Tutkimukseen osallistui 300 vauvaa ja heidän vanhempaansa. Tutkimuksessa seurattiin ruokailutottumuksia, joita vanhemmat sovelsivat jälkikasvuunsa.

Tulokset 

Jos vanhemmat olivat ruokkineet vauvaansa tiuhaan lusikalla, oli pikkuinen verrokkiryhmän muksuihin verrattuna yli puolet suuremmalla todennäköisyydellä ylipainoinen kahden vuoden ikään mennessä. Verrokkiryhmässä pikkuiset saivat itse sormiruokailla usein.

Lusikalla ruokituista lapsista 20 prosenttia oli ylipainoisia kahden vuoden ikään mennessä. Sormiruokailleista lapsista vain kahdeksalla prosentilla oli ylipainoa tuolloin.

Tee näin

Brownilla onkin neuvo vanhemmille, jotka tahtovat pienentää pienen lapsensa ylipainoriskiä:

- Anna heidän syödä niin vähän, kuin he haluavat. Vauvanruokapurkki on liian iso vauvan tarpeisiin nähden, Brown ohjeistaa.

- Kun heilutat lusikkaa ja sanot: ”täältä tulee lentokone - suu auki” ja vauva laittaa huulensa kiinni, jätä yritys siihen. Hän ei kuole nälkään.

Monet vanhemmat ovat saattaneet vahingossa syöttää lastaan liikaa lusikan kanssa, joten mikäli tuoretta tutkimusta on uskominen, kannattaa lapsen antaa syödä mahdollisimman paljon omia sormiaan käyttäen - eikä lasta kannattaisi pakottaa syömään, sillä hän saattaa olla jo kylläinen.

Lue myös: Tee vauvan pinnasängystä turvallinen paikka - suurimmalla osalla parannettavaa

Lähde: Express

Kilpailut

Uusimmat