Kuva: Fotolia

5 asiaa, joista äitien ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa

26.08.2016 20:15 - Emmi Moilanen

Äitien on hyvä välillä muistuttaa itseään, että jokaisesta tehtävästä tai arjen haasteesta ei tarvitse suoriutua täydellisesti.

Pure Wow -sivusto listasi asiat, joista jokaisen äidin tulisi hyvällä omallatunnolla lakata stressaamasta. Lue alta asiat, joista ei tulisi pyydellä anteeksi.

1. Ikävöit jatkuvasti lapsiasi

Työpaikalla ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että ajatukset täyttyvät pelkästään työasioista. Puhtaalla omallatunnolla voi olla myös tilanteessa, jolloin illallistaa ystävän kanssa ravintolassa tai silloin, kun viettää puolison kanssa pidennettyä viikonloppua lasten ollessa isovanhempien hyvässä hoidossa.

2. Leluja on ympäriinsä

Se tosiseikka, että taloudessanne asuu myös lapsia, saa ehdottomasti näkyä.

3. Ruutuajan salliminen lapsille

Lapset kaipaavat runsaasti viihdykettä ja joskus on vain helpointa istuttaa jälkikasvu esimerkiksi elokuvan ääreen. Aina silloin tällöin on sallittua höllätä vähän ja mennä sieltä, mistä aita on matalin.

4. Raskauskilot, jotka eivät putoa hetkessä

Jokainen on yksilöllinen, eikä äitien tule koskaan pyydellä anteeksi sitä, että raskauskilot eivät ole kadonneet yhtä nopeasti kuin Kim Kardashianilla. Ole ylpeä vartalostasi, joka on mahdollistanut sinulle lapsen saamisen ihmeen.

5. Suloisten kuvien lisääminen lapsista sosiaaliseen mediaan

On jokaisen vanhemman oma päätös, mitä haluaa lapsestaan julkaista sosiaalisessa mediassa. Jos lisäämäsi kuvat ovat sellaisia, joita lapsesi ei todennäköisesti tule häpeämään myöhemmin, unohda muiden äitien mielipiteet ja jaa jatkossakin suloisia hetkiä lastesi elämästä myös muiden nähtäville.

Lähde: Pure Wow

Lue myös: Miltä näyttää äitiys - katso koskettavat kuvat

Lue myös: Äidit kampanjoivat kauneusihanteita vastaan: "Tältä nainen oikeasti näyttää raskauden jälkeen"

Kilpailut

Uusimmat