Kuva: Fotolia

Vauvan erikoinen syntymämerkki ihastuttaa - ihmiset haluavat yhteiskuviin "rakkauden lapsen" kanssa

11.01.2017 17:15 - Reija Saarinen

Syntymämerkki saattaa toisinaan hämmentää hyvällä tavalla.

Çinar Engin herätti ihastusta heti syntymänsä jälkeen. Nyt reilun vuoden ikäisellä pikkupojalla kun oli otsallaan sydämen muotoinen syntymämerkki. Hän saikin välittömästi hoitajilta lempinimen "rakkauden lapsi".

Syntymämerkki teki vaikutuksen kaikkiin, myös pienokaisen vanhempiin.

- Kun näin sen, minun oli todella vaikea pidätellä kyyneleitäni. Rakastamme häntä ja hänen syntymämerkkiään, isä kertoi haastattelussa.

Erikoisen syntymämerkkinsä ansiosta Enginistä on tullut lapsi, jonka kanssa ihmiset haluavat ottaa yhteiskuvia.

- Emme loukkaannu siitä. Uskomme, että hän sai sen Jumalan lahjana.

Kuvan suloisesta syntymämerkistä näet alta.

Kyseessä ei todellakaan ole ainut syntymämerkki, joka on herättänyt suurta kiinnostusta. Aiemmin kerroimme pienestä MilliAnnasta, jonka syntymämerkki ei ole ihossa, vaan hiuksissa. Aiheesta lisää voit lukea täältä.

Lue myös: Lohduttomasti itkevän lapsen rauhoittaa yksi asia - hämmentävää videota katsottu miljoonia kertoja

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat