Kuva: YouTube

Uutuuselokuvan ensi-ilta peruttiin eläinrääkkäyskohun takia

20.01.2017 09:15 - Senja Rapila

Lasse Hallströmin ohjaama A Dog's Purpose -elokuva on joutunut eläinrääkkäyskohun keskelle kuvauksista julki vuotaneen videon takia.

Ruotsalaisen elokuvaohjaaja Lasse Hallströmin ohjaaman A Dog's Purpose -elokuvan kuvauksista julki vuotaneen videon takia A Dog's Purpose -elokuvan ensi-ilta on peruttu ainakin Yhdysvalloissa, uutisoi muun muassa TMZ.

Ensi-ilta peruttiin, koska elokuvan tuotantoyhtiö Amblin Entertainment sekä Universal Pictures tietävät, että monet ovat järkyttyneitä nähtyään vuotaneen videon ja ovat varsin huolessaan PETA:n aikeista. He ovat myös peruuttaneet elokuvan kaikki lehdistötilaisuudet.

Kohutulla videolla nähdään, kuinka elokuvassa näyttelevä saksanpaimenkoira yritetään houkutella kuvauksissa kuohuvaan veteen useaan otteeseen. Koira yrittää kuitenkin paeta tilanteesta ja vaikuttaa pelkäävän veteen menemistä. Videolla kuullaan myös, kuinka tuotantotiimistä huudetaan, että koira tulisi heittää veteen, mikäli se ei suostu menemään vapaaehtoisesti.

Video on aiheuttanut sosiaalisessa mediassa kuhinaa ja silmitöntä raivoa. Eläinoikeusjärjestö PETA, eli People for the Ethical Treatment of Animals, on kehottanut koiraihmisiä boikotoimaan kyseistä elokuvaa viestittääkseen, että koiria tulee kohdella inhimillisesti.

Kohun aikana elokuvan tuotantoyhtiö Amblin Entertainment sekä elokuvan levittäjä Universal Pictures julkaisivat yhdessä lausunnon, joka väittää julkaistua materiaalia muokatuksi. Voit lukea lausunnosta enemmän täältä.

Lähde: TMZ

Lue myös: Koiranpennusta tuli nettijulkkis - näyttää aina loukkaantuneelta

Kilpailut

Uusimmat