Kuva: Fotolia

Tunnustusbuumi: Suomalaiset paljastavat noloimmat hetkensä

27.08.2016 13:45 - Emma Ylistalo

Lukijamme kertoivat hölmöt hetkensä, joita ovat hävenneet.

Kerroimme aikaisemmin, kuinka ihmiset innostuivat kertomaan Twitteristä elämänsä noloista hetkistä, jolloin he tunsiva itsensä todella hölmöiksi. Jutun voit lukea täältä

Jutusta innostuneet lukijamme kertoivat myös omat hölmöimmät hetkensä. Voit lukea koosteen näistä alta. 

"Vein kerran koirani lenkille. Muuten hyvä, mutta puolessa välissä tajusin, että minulla oli vain flexi kädessä. Ei koiraa." -Markitta

"Meillä on tässä muutto meneillään ja alkaa selvästi väsymys painamaan. Mietin ihan tosissani, että millä hemmetillä me saadaan roudattua wc-pytty uuteen kämppään ja olin menossa jo kysymään asiaa mieheltä. Ollaan siis vuokralla." -Jenna

"Mietin hetken hiljaa. Avasin kuitenkin suuni ja kysyin miksi taksamittari näyttää niin paljon jo lähtiessä. Sain vastaukseksi: se on kello." -Eija

"Olen tervehtinyt liikkeen ulkopuolella olevaa pahviukkelia, jossa oli joku julkkis." -Varpu

"Ihan pienenä lapsena sekoitin gynekologin ja kosmetologin." -Aku

"Olimme poikaystäväni kanssa vaatekaupassa. Kun halasin häntä, hän päästi ehkä kovaäänisimmän pierun, mitä olen koskaan kuullut. Pakenin paikalta noloissani, mutta poikaystäväni vain nauroi." -Anna

"Yritin kerran kaivaa postia laatikosta laittamalla käden sinne sisään. Olisi pitänyt arvata, että jään jumiin kädestäni ja vasta kämppäkaverini sai minut irrotettua." -Sanna

"Olin unissakävellyt ja pissannut anopin roskakoriin keskellä yötä." -Helena

"Olin töissä pikaruokaravintolassa. Lähdin hakemaan takatilan varastosta majoneesia, mutta tiputin sen. Kun yritin nostaa sitä ahtaasta välistä, hyllyllä pääni lähellä oleva laatikko nytkähti aavistuksen verran saaden aikaan sen, että jäin päästäni jumiin varastoon. Avunhuudot eivät kuuluneet tiskille asti, mutta onneksi yksi työkaveri oli aika pian lähtenyt katsomaan, missä viivyin." -Piia

"Työskentelin tarjoilijana. Sain yksi päivä tavallista enemmän tippejä miespuolisilta asiakkailtani. Syy selvisi loppuillasta kun työkaveri huomautti, että työpaitani nappi oli juuri rintojen kohdalta auki." -Laura

"Työskentelin tarjoilijana eräässä ravintolassa. Viereisessä juhlatilassa oli käynnissä pikkujoulut. Pikkujouluissa oli ulkopuolinen catering ja aivan jäätävän komea kokki. Koin tärkeänä käydä "asioimassa" kyseisessä juhlatilassa kokin valmistellessa bufeeta. Neljännellä kerralla kun kävelin tämän jumalaisen miehen ohi, hän vihdoin huomasi minut. Hän moikkasi hymyillen johon minä vastasin: hmmnöhöhöhö ja lähdin laukkaamaan pois. LAUKKAAMAAN. Meistä ei tullut paria." -Anu

"Lähdin kerran talvella yliopiston kirjastosta ja pihalla huomasin polkupyöräni lukon jäätyneen niin, että en saanut sitä avaimella auki. Kannoin pyörän yliopiston aulaan ja yritin puhaltelemalla sulattaa lukon. Se sulikin, mutta ei silti lähtenyt auki, joten päättelin rikkoneeni lukon vääntämällä jäistä lukkoa liian suurella voimalla. Muistin lähellä olleen lukkoliikkeen, joten kannoin pyörää 400 m sinne. Liike oli juuri menossa kiinni, mutta ehdin työntää pyöräni sinne ja kertoa ongelman. Pyysin heitä asentamaan pyörään lukon, joka ei varmasti jäätyisi kiinni. Seuraavana päivänä hain markkinoiden kalleimmalla lukolla varustetun pyörän ja lähdin tyytyväisenä ajamaan kotiin, kunnes noin 5 metriä ajettuani tajusin, että satula tuntuu oudolta. Se tuntui oudolta, koska se ei ollut minun satulani, eikä pyörä ollut minun pyöräni. Olin ottanut kirjastolta jonkun muun pyörän ja oma pyöräni oli kiltisti lukossa kirjaston pyörätelineessä.
Ajoin varastamallani pyörällä poliisilaitokselle ja menin tiskille: "Tulin ilmiantamaan itseni. Olen polkupyörävaras!", sanoin ja tiskin takana ollut poliisi nosti katseensa.
Sattumalta sama poliisi oli ollut vuorossa edellisenä päivänä, kun opiskelijapoika oli tullut tekemään rikosilmoitusta pyörävarkaudesta. Opiskelija oli kuulemma ihmetellyt, miten hänen vanha romupyöränsä varastetaan telineestä, vaikka vieressä oli hienompia ja kalliimpia pyöriä. Sain omistajan yhteystiedot ja poliisi pyysi meitä selvittämään asian keskenämme.
Ajoin omistajan luokse ja häpeillen soitin ovikelloa. Hänen ilmeensä oli epäuskoinen, kun selitin tapahtunutta. Tyypille riitti hyvitykseksi se, että hän oli saanut uuden, hyvän lukon. Minun rangaistukseni taas oli se, että lukkoon oli mennyt iso osa opintotuestani, joten seuraavan kuukauden söin tonnikalapastaa ja kaurapuuroa." -Tomi

”Kakkasin kerran treffeillä housuun, koska luulin, että tulossa olisi pelkkä tuhnu.” -Maria

"Olin pukenut treffeille päälleni valtavat - siis oikeasti valtavat - mummokalsarit, jotta en retkahtaisi pelurina tunnettuun kundiin heti ensimmäisenä iltana. Kävi kuitenkin niin, että alushousuni jäivät hameeni vetoketjun väliin minun mentyäni vessaan. Yritin saada vetoketjua irtoamaan, mutta minun oli lopulta pakko kävellä takaisin pojan luokse ja pyytää häntä repäisemään vetoketju auki. Hän onnistui siinä, mutta samalla näki valtavat kalsarini - ja niihin repäisyn myötä tulleen valtavan reiän myös." -Anni

Lue myös: Lue noloimmat seksikeskustelut, joita ihmiset ovat käyneet vanhempiensa kanssa

Kilpailut

Uusimmat