Suomalaisnainen kävi lääkärissä työpäivän jälkeen - sai kuulla olevansa 8. kuulla raskaana

29.06.2016 14:15 - Rea Tallgren

Joskus raskaus on niin vähäoireinen ja vatsa pysyy niin pienenä, ettei odotusta edes huomaa. Näin kävi myös Annalle, joka sai tietää raskaudestaan sen ollessa jo todella pitkällä.

Savonlinnassa asuvan 21-vuotiaan Annan elämä muuttui kaksi viikkoa sitten hänen ollessaan kävelemässä töistä poikaystävänsä luokse. 

- Puolessavälissä matkaa mahaani alkoi koskea niin, että jalat lähtivät melkein alta, enkä enää pystynyt kunnolla kävelemään. Olin sopivasti terveystalon kohdalla kävelemässä joten menin sinne kysymään saisinko heti aikaa, hän kertaa tapahtunutta. 

Lääkäri tutki Annan ja kertoi sitten hänen elämänsä yllättävimmän uutisen; hän oli raskaana - ja raskaus oli myös jo edennyt arviolta viikolle 32-34. 

Annan kuukautiset olivat tulleet pitkään ajallaan, ja kun niissä oli alkanut näkyä epätasaisuutta, luuli Anna sen johtuvan ehkäisystä. Myöskään pahoinvointia ei ollut esiintynyt, eikä vatsa ollut juurikaan kasvanut.

Kenties siksikin ensimmäinen reaktio uutiseen oli järkytys.

- En oikeastaan muista kaikkea, mitä lääkäri sanoi, sillä olin niin shokissa ja itkin vain. 

- Lääkäristä kävelin suoraan puistonpenkille ja soitin äidilleni ja pyysin häntä tulemaan luokseni. 

Lähipiiri yllättyi uutisesta vähintään yhtä paljon kuin itse. Kaikki ottivat uutisen kuitenkin hyvin vastaan - myös 32-vuotias poikaystävä, joka ei ollut koskaan aikaisemmin ajatellut haluavansa lapsia. 

Edessä uusi arki

Laskettuun aikaan on nyt noin neljä ja puoli viikkoa. Aikaa vauvan tuloon sopeutumiseen on tulevilla vanhemmille ollut siis yhteensä noin kuusi viikkoa, mikäli vauva tulee ajallaan maailmaan.

Raskauden myötä moni asia on muuttunut nopealla tahdilla.

- Aloitin työt 1.6. ja lopetin 20.6. Pomoni oli myös ihmeissään mutta otti asian erittäin hyvin ja onnitteli minua. 

Anna on asunut tähän asti äitinsä luona, mutta nyt edessä on muutto uuteen kotiin. Vaikka kaikki tulee muuttumaan nopeasti nuoren äidin elämässä, on hän onnellinen.

- Tähän varoitusaikaan nähden olen saanut nopeasti kaikkea tarvittavaa pienelle ja kaikki kiitos kuuluu kyllä ystäville, äidilleni, poikaystävälleni ja muille jotka ovat auttaneet ja tukeneet tämän parin viikon ajan. Olen aivan umpirakastunut jo tähän pieneen poikaan. Masua ei enää kauaa ole mutta odotan kyllä innolla ja rakkaudella pientä, Anna summaa. 

Katso alta, miltä Annan vatsa näyttää nyt. 

Lue myös: Ultraäänikuva sai isän hämilleen: "Vaimoni odottaa urheiluautoa"

Lue myös: Nyt se todistettiin: Raskausajan hehku ei ole urbaanilegenda

Kilpailut

Uusimmat