Kuva: Fotolia

Pojan repusta löytyi iljettävä yllätys - katso rehtorin nappaama valokuva!

26.09.2016 20:45 - Senni Loikala

"Pojat ovat poikia", kuuluu vanha sanonta. Tämä todellakin pitää paikkansa tapauksessa, jossa rehtori teki erikoisen löydöksen pojan koulurepusta.

Yhdysvaltojen Oklahomassa asuva perheenäiti Ladye Hobson kirjoitti viime viikolla Facebook-päivityksen, joka kuvastaa osuvasti sitä, millaista elämä joskus on pienten poikien kanssa. Päivityksellä on jo lähemmäs 140 000 jakoa ja noin 222 000 tykkäystä.

Kirjoituksen yhteydessä on valokuva, joka ei sinänsä ole kovin ilahduttava. Otoksessa nähdään reppu, jonka sisällä lepää kuollut orava.

Kun rehtori soittaa kertoakseen, että poikasi on pelastanut hänen päivänsä, odotat innoissasi kuullaksesi hyviä uutisia… saadaksesi vain selville, että rehtori löysi kuolleen oravan lapsesi repusta (kyllä, siitä 45 euron merkkirepusta)”, Hobson kertoo.

Haluatteko oravan lapsen mukana?

Äiti kertoo tiedustelleensa rehtorilta, mikä oli saanut hänen poikansa ottamaan kuolleen oravan mukaansa. Tuolloin hänen poikansa älähti puhelun taustalta, että hän tahtoi syödä oravaa illalliseksi.

Sitten rehtori kysyi, tahtoisinko oravan kotiin lapseni mukana. Minun täytyi selittää, että vaikka olemme maalta, niin emme sentään ole aivan niin maalta. (Anteeksi, jos joku syö oravaa, en tarkoita tätä loukkauksena.) Rehtori sanoi, että ”orava näytti lepäävän niin rauhassa lapseni repussa”, ja lähetti minulle tämän valokuvan…

Monien mielestä tämä tapaus saattaa todistaa, että toisinaan pojat todellakin ovat poikia.

Lue myös: Tämä kuva oli liian seksikäs lukion vuosikirjaan – koulu sensuroi!

Lue myös: Pikkutyttö ei pukeutunut asuun koulun supersankaripäivänä - lue koskettava syy

Lue myös: Huolestuttaako koulussa leviävät pöpöt? 7 vinkkiä, miten parannat lapsen vastustuskykyä

Kilpailut

Uusimmat