Kuva: YouTube

Perheenäidin helvetti muistuttaa, miksi lasten netinkäyttöä täytyy valvoa

24.01.2017 12:45 - Senni Loikala

Eräs perheenäiti luuli lastensa olevan nukkumassa, kunnes järkyttävä todellisuus tulella leikkimisestä paljastui hänelle.

Viime marraskuussa YouTubessa julkaistiin video, jossa kaksi nuorta sytyttävät kätensä hetkeksi liekkeihin. Pätkä alkoi levitä nopeasti ja tähän mennessä sitä on katsottu jo yli 775 000 kertaa.

Videolla nuori tyttö ja nuori poika kaatavat käsihuuhdetta foliopalan päälle. Seuraavaksi nuoret sytyttävät aineen tuleen pitkällä sytyttimellä ja kun he koskevat liekkeihin sormillaan, tarttuu se heidän käsiinsä. Nuoret sammuttavat liekit puhaltamalla.

Nuoret jopa laittoivat käsihuuhdetta suoraan käsiinsä ja sytyttivät ne palamaan.

Video yllytti lapset leikkimään tulella

Kenenkään ei luonnollisesti tulisi kokeilla kyseisenlaista vaarallista temppua, mutta video on saattanut yllyttää joitain nuoria ja lapsia tekemään niin. Yksi järkyttävistä tapauksista sattui amerikkalaisen perheenäidin Tashia Souther-Dituccin kotona, mistä hän avautuu viime viikolla julkaisemassaan Facebook-päivityksessään.

Souther-Dituccin lapset ajautuivat videon yllyttämänä kokeilemaan tulella leikkimistä käsihuuhteen kanssa, minkä seurauksena 8-vuotiaan James kärsii nyt toisen asteen kipeistä palovammoista. 

Lapseni katsoivat YouTube-videon, jossa nämä kaksi idioottia leikkivät tulella käsihuuhdetta käyttäen ja katsokaa, mikä on lopputulos. Luulin, että kaikki lapseni olivat jo nukkumassa, mutta he olivatkin päättäneet kokeilla tätä.

He kaatoivat käsihuuhdetta Jamesin paidalle ja sytyttivät sen tuleen. Paita syttyi liekkeihin ja poltti hänet todella pahasti. Hänellä on toisen asteen palovammoja rinnassa, vatsassa, reisissä ja mikä pahinta, niin käsissä. 30 prosenttia hänen vartalostaan paloi.

Lisäksi äidillä on tärkeä viesti muille vanhemmille: ”Te vanhemmat, joiden lapset katsovat YouTubea, kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mitä he sieltä katsovat.

Jos päivitys ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Lue myös: Lapsen kieltäminen ei välttämättä kannata - kokeile toisenlaista kasvatustapaa

Lue myös: "Yritin tehdä kaiken itse” - Äidit kertovat, mitä olisivat tehneet toisin esikoisensa kohdalla

Lue myös: Älä tee ruokaa humalassa - vinkit paloturvalliseen asumiseen

Kilpailut

Uusimmat