Kuva: AOP

Mistä koirasi näkee unta? Liikuttava totuus selvitettiin

21.10.2016 21:15 - Iiro Myllymäki

Koirat uneksivat todennäköisesti omistajansa kasvoista.

Oletko koskaan miettinyt, millaisia unia koirat näkevät? Buzzfeed kertoo, että Harvardin lääketieteellisen tiedekunnan opettaja Deirdre Barrettia on haastateltu aiheen tiimoilta, ja vastaukset ovat saaneet koirien omistajat erityisen liikuttuneeseen tilaan.

Asiantuntijalta kysyttiin, mistä aiheista koirat näkevät unta.

- Ihmiset näkevät unia samoista asioista, joista he ovat kiinnostuneita päivisin. Tosin unet ovat visuaalisempia ja vähemmän loogisia. Ei ole syytä olettaa, että eläinten unet olisivat yhtään erilaisia. Koska koirat ovat yleensä erittäin kiintyneitä omistajiinsa, on todennäköistä, että koirasi uneksii kasvoistasi, tuoksustasi ja sinun miellyttämisestäsi tai ärsyttämisestäsi, Barret vastasi.

Koiranomistajat liikuttuivat

Lausunto on herättänyt suuria tunteita koirien omistajissa. Harrysosborn-nimimerkkisen Twitter-käyttäjän twiitti aiheesta on saanut jo melkein 100 000 tykkäystä. Twiitissä käyttäjä on jakanut kuvan asiantuntijan lausunnosta, nukkuvasta koirastaan ja lopulta itsestään itkemässä.

Lukuisat muutkin koiranomistajat alkoivat jakaa kuvia nukkuvista koiristaan sosiaalisessa mediassa ajatellen, että koirat kenties juuri sillä hetkellä uneksivat heistä.

Lue myös: Nukkuvaa koiranpentua suloisempaa ilmestystä saa hakea - kuva sulattaa sydämiä

Lähteet: Buzzfeed, People

Kilpailut

Uusimmat