Kuva: Fotolia

Lepakot imevät nyt jo verta ihmisistä! Painajaisesta totta

16.01.2017 19:15 - Senni Loikala

Verivampyyri-lepakoilta otetuista ulostenäytteistä kävi ilmi, että lepakot olivat saaneet myös ihmisen verta.

Lepakoiden alaheimoon kuuluvat verivampyyrit, jotka käyttävät pääasiallisesti verta ravinnokseen, ovat juoneet ensimmäistä kertaa myös ihmisen verta Brasiliassa. Daily Mailin mukaan aiemmin ollaan uskottu, että verivampyyrit joisivat vain lintujen verta.

Tämä selviää tuoreesta tutkimuksesta, jossa otettiin 70 ulostusnäytettä brasilialaisessa kansallispuistossa elävältä verivampyyrilta. Kolmesta näytteestä kävi ilmi, että lepakko oli saanut myös ihmisen verta. Lähes kaikista näytteistä selvisi, että lepakko oli juonut kanan verta.

Yleensä nisäkkäiden veri on paksumpaa ja proteiinin määrässään rikkaampaa kuin lintujen veri. Tämän vuoksi verivampyyreiden on vaikeampi prosessoida nisäkkään verta.

Tutkijat veikkaavat, että ihmisten ”tunkeutuminen” kansallispuistoon on voinut saada aikaan sen, että verivampyyrit kokeilevat uusia ravinnonlähteitä.

- Ne mukautuvat ympäristöönsä ja hyödyntävät uusia lähteitä, Bernard tuumaa.

Pelko taudeista

Tutkimus on aiheuttanut huolta Brasiliassa, koska verivampyyrit voisivat levittää vakavia tauteja, kuten raivotautia.

- Olemme melko yllättyneitä. Tämä laji ei ole kehittynyt nisäkkäiden veren käyttämiseen ravintona, tutkija Enrico Bernard kertoo New Scientist -sivustolle.

Lue myös: Hiekan alla väijyy käärme - katso kuvista, näetkö vaarallisen kohdan

Lue myös: Syntyvät ilman luita: 9 asiaa, joita et tiennyt vampyyreistä

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat