Kuva: YouTube

Koiran kohtelu uutuuselokuvan kuvauksissa järkyttää - video kulisseista ei sovi herkille

19.01.2017 16:15 - Erica Alaluusua

Tunnetun elokuvaohjaaja Lasse Hallströmin uutuuselokuvan kuvauksista leviää video, jolla saksanpaimenkoiraa pyritään työntämään rajun näköisesti veteen. Lopulta koira työnnetään väkisin virtaukseen, jossa se näyttää lopulta uppoavan pinnan alle.

Ensi-iltaan tulossa oleva elokuva A Dog’s Purpose on joutunut eläinoikeusjärjestö PETA:n hampaisiin, kun viihdesivusto TMZ julkaisi videon elokuvan kuvauksista lokakuulta 2015. Noin minuutin pituisella videolla saksanpaimenkoira Herculeksen kouluttaja yrittää maanitella koiraa kuohuvaan veteen, ja tarkoituksena oli kuvata kohtaus elokuvaan.

Videolla Hercules pyrkii pakenemaan kouluttajan otteesta ja vaikuttaa pelkäävän. Kouluttajan pyrkiessä saamaan koiran veteen, tuotantotiimistä huudetaan, että Hercules tulisi heittää veteen. Kouluttaja ehtii kastamaan Herculeksen jalat vedessä, mutta koira loikkaa välittömästi takaisin reunalle.

Lopulta Hercules työnnetään veteen, minkä myötä se alkaa epätoivoisesti pyrkimään pois vedestä. Videolla näkyy, kuinka koira yrittää epätoivoisen näköisesti räpiköidä kuohuvassa vedessä ja uppoaa sinne lopulta. Tuolloin vedessä ollut pelastaja alkaa lähestyä koiraa. 

Aiheutti someraivon

Eläinoikeusjärjestö PETA, eli People for the Ethical Treatment of Animals, on kehottanut jokaista koiraihmistä boikotoimaan elokuvaa viestittääkseen, että koiria tulee kohdella inhimillisesti. Sosiaalinen media pursuaa videosta järkyttyneitä kommentteja. Esimerkiksi nimimerkki Alyssa_Argueta kommentoi Twitterissä näin:

Halusin nähdä #ADogsPurpose-elokuvan todella kovasti.. Mutta luettuani, mitä kuvauksissa on tapahtunut, sydämeni särkyi.

Elokuvan tuotantoyhtiö Amber Entertainment sekä levittäjä Universal Pictures julkaisivat yhdessä lausunnon, joka väittää materiaalia muokatuksi. Lausunnon mukaan tuotantoyhtiö seurasi tiukkaa protokollaa edistääkseen eläinten eettistä ja turvallista elinympäristöä.

Vesikohtauksia oli harjoiteltu useampi päivä sen varmistamiseksi, että Hercules kykenee tekemään kaikki stuntit. Kuvauspäivänä Hercules ei halunnut tehdä stunttia nauhalle, joten sen kuvaamista ei jatkettu”, Amber Entertainment kertoo lausunnossaan.

Ohjaajan kommentit

Elokuvan ohjaaja Lasse Hallström on tunnettu muun muassa kulttimainetta nauttivasta Gilbert Grape -elokuvasta. Hän on myös Pieni suklaapuoti -elokuvan ohjaaja.

Hallström kommentoinut tapauksesta noussutta kohua Twitterissä. Hän kertoo olevansa hyvin järkyttynyt videon materiaalista ja kieltää olleensa kuvauspaikalla tapahtuneen aikaan. Lisäksi Hallström kertoo, että tapahtumat on otettu tutkintaan ja vääryyksistä tullaan raportoimaan sekä rankaisemaan.

"En ollut todistamassa näitä tapahtumia. Me olemme sitoutuneita takaamaan rakastavan ja turvallisen ympäristön elokuvassa oleville eläimille", Hallström kirjoittaa.

Kaikille tämä ei riitä, ja Hallströmiä onkin vaadittu Twitterissä muun muassa vetämään elokuva pois julkaisusta. Pääset lukemaan kaikki Hallströmin Twitter-kommentit kohusta täältä

Video kuvauksien tapahtumista voi järkyttää herkimpiä katsojia, pääset kuitenkin halutessasi näkemään sen tästä.

Elokuvan trailerin voit katsoa alta.

Jos video ei näy, pääset katsomaan sen myös tästä.

Lähde: TMZ

Lue myös: "Koirat eivät oikeasti kuole koskaan" - sydäntäsärkevän liikuttava kirjoitus leviää netissä

Kilpailut

Uusimmat