Kuva: AOP

Italialainen opiskelija näyttää erehdyttävästi Game of Thrones -kaunottarelta - kumpi on kumpi?

24.04.2019 20:45 - Katariina Auvinen

Roberta Pattaroa verrattiin ensimmäisen kerran Daenerys Targaryeniin kolme vuotta sitten.

Italialainen Roberta Pattaro on saanut vannoutuneet Game of Thrones -fanit sekaisin, koska nainen näyttää erehdyttävästi Emilia Clarken näyttelemältä hahmolta, Daenerys Targaryenilta. Sarjassa Daenerysia on tituleerattu lohikäärmeiden äidiksi. 

Pattaro kertoo, että ensimmäisen kerran eräs poika kertoi hänen näyttävän Daenerysiltä vuonna 2016. Nainen ei ollut edes katsonut Game of Thronesia, mutta kun hän näki ensimmäisen jakson, Pattaro huomasi myös yhdennäköisyyden. 

- Ihmiset alkoivat kirjoittamaan Instagram-kuvieni alle, että näytän lohikäärmeiden äidiltä, Pattaro kertoo. 

Tuolloin naisella oli vielä vaaleat hiukset, mutta sittemmin hän on värjännyt ne tummiksi. Pattaro innostui kuitenkin yhdennäköisyydestä niin paljon, että hän tunnustautuu nykyisin vannoutuneeksi Game of Thrones -faniksi. 

Hän on myös pukeutunut Clarken esittämäksi hahmoksi, josta nainen on jakanut kuvia sosiaalisessa mediassa. Pääasiassa ihmisten reaktiot kuviin ovat olleet positiivisia, mutta joitain omituisia pyyntöjä on myös tullut. 

- Eräs päivä yksi mies kysyi minulta, voisiko hän painattaa oman naamani kuvan t-paitaan. Minua on myös pyydetty yhteiskuviin todella monesti, nainen kertoo LADbible-julkaisulle. 

Tunnistaisitko kumpi on kumpi? Katso kuvat Pattarosta alta. 

Emilia Clarke näyttelee yhtä suosikkihahmoista. (kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lue myös: Game of Thrones -jättiläinen on taas Euroopan vahvin mies - söi uskomattomia määriä kilpailua varten

Lue myös: Game of Thrones -jättiläisen lisäämä kuva sai ihmiset hämilleen - "Miten pieneltä tuo näyttääkään"

Lähde: LADbible

Kilpailut

Uusimmat