Pariskunnan erikoiset raskauskuvat nousivat otsikoihin - verinen käänne yllättää

14.10.2018 20:45 - Iiro Myllymäki

Kanadalaispari on yllättänyt ihmiset halloweeniin sopivilla raskauskuvillaan.

Raskauskuvissa, kuten missä tahansa kuvauksissa, vain mielikuvitus on rajana. Eräs kanadalainen pariskunta päätti toteuttaa omat raskauskuvauksensa Halloweenin hengessä, ja lopputulosta ei voi kuin ihailla - ja hieman kauhistella.

Todd ja Nicole Cameron ovat molemmat innokkaita halloweenin juhlijoita, ja heillä on tapana koristella kotinsa viimeisen päälle syksyistä juhlaa varten. Kun Todd oli ostanut Alien-elokuvista tutun chestburster-hahmon mallin, hän päätti ottaa tämän hirviön mukaan kuvauksiin.

Valokuvaaja Li Carter toteutti pariskunnan vision. Kuvasarjan ensimmäisissä kuvissa näyttää, että kuvauksissa mikään ei poikkea tavallisesta. Sitten alkaa tapahtua.

- Halusin huijata ihmisiä ajattelemaan, että teemme tavalliset ja kliseiset raskauskuvaukset. Sitten halusimme yllättää ihmiset ja saada heidät ajattelemaan, että synnytys on tapahtunut kuvausten aikana, Todd Cameron kertoo People-lehdelle.

Sitten kuvat saavat verisen käänteen ja Nicole Cameronin sisältä nousee alienhahmo kuuluisaa leffakohtausta mukaillen. Pariskunta halusi kuviin myös vahvan humoristisen sävyn, mikä valkenee katsojalle viimeistään siinä vaiheessa, kun Todd alkaa jahdata syntynyttä alienia.

Todd Cameron jakoi kuvausten lopputulokset Facebookissa, mistä ne ovat levinneet lukuisiin uutismedioihin.

- Olemme todella iloisia siitä, että olemme levittäneet kuvilla iloa muille, Todd Cameron sanoo.

Lue myös: Onko tässä halloweenin karmivin meikki? Hurja illuusio ylösalaisin kääntyneistä kasvoista

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat