Kuva: Shutterstock

Nainen putosi matkustaja-alukselta mereen - paljasti selviytymisstrategiansa

20.08.2018 23:15 - Katariina Auvinen

Kay Longstaff joutui olemaan veden varassa yhteensä 10 tuntia ennen löytämistään.

Brittiläinen turisti Kay Longstaff, 46, putosi Adrianmereen Kroatian rannikon lähistöllä. Longstaff oli risteilyllä, joka lähti Italiasta ja saapui Kroatiaan. Nainen kertoo pudonneensa matkustaja-aluksen peräpäästä sunnuntaina, mutta tarkempaa tietoa putoamisen syystä ei ole kerrottu julkisuuteen. 

Matkustaja-aluksen henkilökunnalle tuli tieto putoamisesta, jonka vuoksi naista yritettiin etsiä vedestä, tuloksetta. Perhe varautui jo pahimpaan, kun lautta jatkoi matkaansa. Kroatian rannikkovartiosto hälytettiin apuun, mutta tunti tunnilta pelastusoperaatio uhkasi käydä vain toivottomammaksi. 

Yllättäen nainen löydettiin kymmenen tuntia mereen putoamisen jälkeen. Hän oli olosuhteisiin nähdin suhteellisen hyvissä voimissa ja pystyi kapuamaan itse pelastusveneeseen. Nainen kertoi antamassaan haastattelussa, että hänellä oli selkeä selviytymissuunnitelma. 

- Olen meditoinut paljon, joten selvisin meditoimalla ja laulamalla. Olen erittäin onnekas, että olen elossa, hän kommentoi. 

Metro-julkaisun mukaan valvontakamerat paljastivat tarkan putoamisajan, jonka avulla naisen sijainti oli helppo selvittää. 

Nainen pääsee palaamaan perheensä ja ystäviensä luokse niin pian kuin mahdollista. 

Lue myös: Miltä näyttää ruotsinlaiva täynnä suomalaisia ysärifaneja? Katso kuvagalleria

Lähde: Metro 

Kilpailut

Uusimmat