Kuva: Fotolia

Asiat, joita lapsilla on tapana tehdä salaa - syyllistyitkö sinä pienenä?

23.05.2017 15:15 - Reija Saarinen

Jokainen meistä on tehnyt pienenä jotain salassa.

Lapsena toimii hiukan eri tavalla kuin vanhempana. Silloin ei aina ajattele asioita ihan loppuun saakka ja jättää esimerkiksi kädet tai hampaat pesemättä, koska ei vain huvita.

Sen lisäksi on olemassa myös muita sellaisia "valheita", joihin suuri osa lapsista sortuu ainakin jossain vaiheessa. Alta näet humoristisen listauksen asioista, jotka lienevät sinullekin tuttuja.

1. Jättänyt hampaat tai kädet pesemättä.

2. Kiusannut sisaruksia, tai muita pienempiä lapsia.

3. Kiusannut naapureita koputtelemalla oviin tai käymällä esimerkiksi omenavarkaissa.

4. Valehdellut asiasta, vaikka tietää varsin hyvin totuuden.

5. Vakoillut omia vanhempiaan ja saanut näin ollen selville esimerkiksi karkkikätkön.

6. Päästänyt suustaan kirosanoja.

7. Syönyt kaikkea sokerista kakuista karamelleihin, vaikka lupaa siihen ei olisikaan saatu.

8. Jemmannut pahaa ruokaa piiloon, josta sitten myöhemmin heittänyt roskiin.

9. Kaivanut nenää, jopa ehkä syönyt löydäksensä.

10. Piilottanut pikkusisaruksilta yhteiseksi tarkoitetun lelun.

11. Muka unohtanut kotiintuloajan.

12. Mennyt kaverille yöksi ja kertonut, että vanhemmat ovat kotona, vaikka todellisuus onkin ollut toinen.

13. Unohtanut mainita koulussaan saamasta pistokokeesta, joka ei mennyt ihan nappiin.

Miten on, tunnistatko itsesi?

Aiemmin olemme uutisoineet tutkimuksesta, jonka mukaan ratsastaminen saattaa tehdä lapsesta älykkäämmän. Tuon jutun pääset lukemaan kokonaisuudessaan täältä.

Lue myös: 13 asiaa, joita ei ollut olemassakaan ollessasi lapsi

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat