Kuva: Fotolia

Syömishäiriöstä parantuneiden kampanja ihastuttaa somessa - katso

23.03.2017 08:15 - Senni Loikala

Joskus traaginen kuva voi viedä kaiken huomion. Nyt syömishäiriön selättäneet ihmiset jakavat vain tuoreen kuvansa ja kertovat kokemuksistaan sanoin.

”Ennen ja jälkeen” -kuvat ovat olleet jo pitkään suosittuja etenkin sosiaalisessa mediassa. Milloin kuvapareissa esitellään painonpudotuksen tuloksia, milloin taas raskauden tuomia muutoksia vartalossa.

Usein myös syömishäiriöstä parantuneiden ihmisten muutosta kuvataan ”ennen ja jälkeen” -kuvien avulla. Joskus karun menneisyyden esitteleminen voi kuitenkin tuntua turhalta ja leimaavalta, jos ihminen on jo onnistunut pääsemään pinnalle.

Nyt sosiaalisessa mediassa leviää kampanja, jossa syömishäiriöstä parantuneet henkilöt julkaisevat vain tuoreen kuvansa ja kertovat tarinansa perinpohjaisesti kirjoituksen muodossa. Monet myös ovat korvanneet ”ennen”-kuvan tekstillä, jossa lukee vapaasti suomennettuna: ”Olen niin paljon muutakin, kuin vain vanha kuvani.

Kampanja muistuttaa monia siitä, että traagisen menneisyytensä esittäminen yhden kuvan avulla voi joskus leimata ihmisen. Tärkeintä on monista keskittyä nauttimaan nykyisestä hyvinvoinnista ja kertoa muille rankoistakin kokemuksistaan syvällisemmin. Joskus tuhat sanaa kertoo enemmän kuin yksi kuva, vai oletko sinä samaa mieltä?

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Lue myös: Anorektikko lähes kuoli syömishäiriöön - nykyään tuntemattomat haukkuvat lihavaksi

Lue myös: Suomalaistytön pysäyttävä kirjoitus leviää Facebookissa: Syömishäiriö jätti raadolliset jäljet

Lue myös: Syömishäiriöstä kärsivät avautuvat koskettavalla videolla - "Se on todella vaarallinen lause"

Kilpailut

Uusimmat