Kuva: Fotolia

Masentunut nainen ei ollut pessyt hiuksiaan puoleen vuoteen - kampaaja sai ihmeitä aikaan, kuvat

18.03.2017 21:15 - Iiro Myllymäki

Kampaaja käytti yli kahdeksan tuntia laittaessaan naisen hiuksia kuntoon. Kampaajan paljon puhuvat ennen ja jälkeen -kuvat ovat nyt levinneet Facebookissa.

Kate Langman -niminen kampaaja on jakanut Facebookissa koskettavan tarinan vakavasta masennuksesta kärsivästä asiakkaastaan, jolle hän pääsi tekemään todellisen muodonmuutoksen.

Tarina alkaa helmikuusta, jolloin eräs nainen käveli sisään Yhdysvaltain Wisconsinissa sijaitsevaan kauneussalonkiin, jossa Langman on töissä. Asiakas hamstrasi hyllyiltä hiuksia pehmentäviä tuotteita, ja Langman meni juttelemaan naiselle. Pian Langmanille selvisi, että nainen kärsi vakavasta masennuksesta eikä ollut pessyt tai kammannut hiuksiaan puoleen vuoteen. Nainen oli vetänyt hiuksensa nutturalle, joka Langmanin kirjoituksen mukaan oli kova kuin kivi ja erittäin takkuinen.

Voit katsoa Langmanin kuvallisen Facebook-päivityksen alta: (jos päivitys ei näy, klikkaa tästä)

”Varasimme hänelle ajan seuraavalle päivälle, mutta hän ei saapunut. Noin kaksi viikkoa myöhemmin hän soitti ja varasi uuden ajan, mutta hän ei taaskaan saapunut. Tässä vaiheessa ajattelin, että hän ei koskaan tulisi enää käymään. Se särki sydämeni. Halusin auttaa häntä niin paljon”, kampaaja kirjoittaa Facebookissa.

Yli kahdeksan tunnin urakka

Hieman yli viikko sitten nainen kuitenkin saapui uudelleen kampaamoon ja kysyi, pystyisikö Langman ottamaan hänet vastaan.

”Sanoin tietenkin, että kyllä. En välittänyt siitä, kuinka myöhään meillä menisi. Halusin vain varmistaa, että hän saa huolenpitoa.”

Langman kirjoittaa, että lopulta hiusten hoitamisessa kuntoon kesti peräti kahdeksan ja puoli tuntia. Pelkässä harjaamisessa meni neljä ja puoli tuntia, ja värjäykseen kului kolme tuntia. Hiustenleikkuussa kesti puoli tuntia.

”Kaiken tämän ajan sanoin vain mielessäni itselleni, että jatka vain. Tämä on sen arvoista. Kun sain homman valmiiksi, näin kipinän hänen silmissään ja näin, kuinka hänen poskensa alkoivat helottaa innostuksesta. Hän ei ollut innostunut vain siitä, että pystyi juoksuttamaan sormiaan hiustensa läpi taas, vaan myös, koska hän tunsi olonsa jälleen omaksi itsekseen”, Langman kirjoittaa.

Langmanin kuvallista Facebook-päivitystä on reilun viikon aikana jaettu jo yli 16 000 kertaa, ja se on kirvoittanut noin 2000 kommenttia.

Lue myös: "Pelkään lähteä kodistani" - 5 naista kertovat, miltä mielenterveyden häiriön kanssa eläminen tuntuu

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat