nettiradiot Radio Nova On Air Rock Radio Helmi Kotimainen Uutuus Nokia
musiikkilistat
Radio Nova TOP 20
Radio Nova Suomen suosituimmat
Radio Nova klassikkolista
RADIO NOVAN VIIHDEUUTISET
-Grammy-palkittu bändi maailmankiertueelle
LCD Soundsystemin kolmas studioalbumi julkaistaan 19.5.2010.
-Ruotsin huonoimmat kuskit -reality starttaa Subilla
Ruotsin Big Brotherin pitkäaikainen juontaja Adam Alsing on löytänyt uuden pestin Ruotsin huonoimmat kuskit -sarjan isäntänä.
-P!nkin Sober kaikkein soitetuin
Yhdysvaltalaisen laulaja-lauluntekijä P!nkin kappale Sober oli viime vuoden soitetuin Suomen kaupallisissa radioissa. Sober soi yhteensä lähes 4500 kertaa.
-Pop-taivaalle uusi tähti
Poptähtöseltä, Jo Angelilta, julkaistaan 24.3. raikas Still In Love -single, joka antaa esimakua loppukeväällä julkaistavasta debyyttialbumista.
-He täydentävät Ruisrockin ohjelmaa
Myös Ruisrockin esiintyjien päiväjako on selvinnyt. Festivaalin yhden, kahden ja kolmen päivän liput ovat myynnissä Ruisrockin nettisivuilla, Tiketissä ja Lippupalvelussa.
-Billy Idolin liput myyntiin viikon päästä
Brittiläinen laulaja-lauluntekijä Billy Idol saapuu kesäkuussa Suomeen.
-He ovat American Idol-kisan 12 parasta!
American Idol -kisassa on saatu valittua 12 parasta laulajaa. Viimeisessä pudotuksessa mukana on 6 parasta tyttöä ja poikaa.
-Pipo suojaa päätä, tietää suosikkilaulaja!
-The Baseballs levytti Nylon Beatin kappaleen
The Baseballs –yhtye on levyttänyt Nylon Beatin ”Viimeinen”-hittibiisin omalla, rockabilly-tyylillään.
-Entinen kansanedustaja Urpo Leppänen on kuollut
Entinen kansanedustaja ja ministeri Urpo Leppänen on kuollut 66-vuotiaana.
 


 
50 Cent  Aamu ulkomailla  Aamun Radio  AC/DC  Accept  Aerosmith  Afganistan  Aku Louhimies  American Idol  Andrew Lloyd  Andy McCoy  Anna Eriksson  Anna Nicole Smith  Anna Perho  Anna Puu  Anssi Kela  Antti Tuisku  Apocalyptica  Asterix  Axl Smith  Bafta-gaala  Beats and Styles  Billy Idol  Britney Spears  Bryan Adams  Carly Simon  Celine Dion  Cheek  Chris Isaak  Corinne Bailey Rae  DBTL  Dennis Hopper  Disney  Dynastia  Egotrippi  Eläkeläiset  Eminem  Esko Eerikäinen  Eva Wahlström  F1  Femi Kuti  Festarit  Fintelligens  Friday Night Fever  Gekko  Golden Globe  Grace Jones  Gugi Kokljuschkin  Guinness World Records  Heikki Nousiainen  Helppo elämä  Hercule Poirot  Heta Hyttinen  Hitlantis  Hitler  Homer Simpson  Idols  Ilkka Alanko  Iron Maiden  Ismo Alanko  Jaakko Selin  James Blunt  James Bond  Janina F  Jarkko Valtee  Jay Leno  Jippu  Johanna Tukiainen  Johnny Cash  Jokisen Eväät  Juha Tapio  Junior-Finlandia  Jyrki Kovaleff  Kai Hyttinen  Kaisafest  Kanye West  Kari Hotakainen  Kat DeLuna  Kata Kärkkäinen  Kata Kärkkäinen  Katri Ylander  Kirjasto  Kiss  Koop Arponen  Kotkan Meripäivät  Kraka  Kreisi Karaoke  Kristiina Brask  Kultainen TV-gaala  kumman kaa  Lady Gaga  Lars von Trier  Laura Voutilainen  Leona Lewis  Linda Lampenius-Cullberg  Linnan juhlat  Lomaräätälit  Lord Est  Lordi  Love Never Dies  Lucia-neito  Lumidee  Lynyrd Skynyrd  Maajussille Morsian 2009  Madonna  Marc Gassot  Maria Guzenina-Richardson  Maria Lund  Mariah Carey  Mariko  Marion Rung  Markku Laamanen  Markus Pöyhönen  Mega-Paula  Mel Gibson  Michael Monroe  Miia Nuutila  Mikko Leppilampi  Milow  Mtv3  Muumit  Negative  Niko lentäjänpoika  Nina Hagen  Nova Club  Nova Piazza  Nylon Beat  Olympialaiset  Pablo Picasso  Paradise Lost  Parempi elämä  Pate Mustajärvi  Peltsix  Pensseli-setä  Pensseli-setä  Peter Franzén  Pikku G  Pink  Poets of the Fall  Pori Jazz  Precious-elokuva  Prodigy  Provinssirock  Puntti Valtonen  PUTOUS  Puupäähattu-palkinto  Rachel Zoe  Radio Nova liikenteessä  Radiohead  Rajaton  Ressu Redford  Risto Kaskilahti  Risto Räppääjä  Robbie Williams  Rufus Wainwright  Salatut Elämät  Samuli Edelmann  Sebastian Bach  Shakira  Sharon Osbourne  Simpsonit  Slayer  Sofi Oksanen  Sonisphere  Soundtrack  Stefan Wallin  Stieg Larsson  Sub  Sukunsa viimeinen -elokuva  Suomen Unelmien Poikamies  Suomi  Susan Boyle  Suurin Pudottaja  Taavi Salmivaara  Talent  Taru sormusten herrasta  The 69 Eyes  The Rasmus  Tokio Hotel  Top Chef  Val Kilmer  Vancouver  Vapaalla ja Viihteellä  Vappu Pimiä  Vesa Heilala  Vesa-Matti Loiri  Vexi Salmi  Von Hertzen Brothers  Vuoden nuori taiteilija  Within Temptation  X-Factor  Ystävänpäivä  Yves Saint Laurent  Zodiak