Kuva: Handout

Ysäriartistien videoilmiö leviää - nyt myös Pandora ja Waldo lähtivät mukaan

30.01.2017 17:00 - Mikko Räsänen

90-luvun dance-artistit ovat lähteneet sankoin joukoin kampanjoimaan sen puolesta, että Retroperjantai olisi vuoden radio-ohjelma Suomessa.

Pari viikkoa sitten julkisuuteen levisi tieto, että Radio Novan Retroperjantai-ohjelma on ehdolla vuoden radio-ohjelmaksi Suomessa. 90-luvun dance-musiikkiin keskittynyt ohjelma kerää joka perjantai lähes 200 000 suomalaista radion ääreen ja se on saavuttanut kulttimaineen kuulijoidensa keskuudessa.

Nyt kävi ilmi, että myös 90-luvun artisteilla on vahva tunneside Oku Luukkaisen vetämään ohjelmaan.  Tammikuussa on nimittäin nähty artistien taholta varsinainen kansanliike, kun kansainvälisesti tunnetut artistit ovat julkaisseet kilvan omia videoitaan, jossa osoittavat tukensa Retroperjantaille. 

Ensimmäisenä liikkeelle ehti Günther:

Seuraavaana oman viestinsä välitti Basic Element:

Pandora julkaisi videon viime viikolla:

Ja myös Suomen suosituin eurodance-artisti Waldo osoitti tukeaan:

Retroperjantain juontaja Oku Luukkainen on mykistynyt tuesta, jota on saanut. 

- Onhan se upeaa, että artistit ovat lähteneet mukaan tällä tavalla. Olen aina ajatellut, että olen artistien kanssa samalla asialla, sillä meitä yhdistää rakkaus ysärimusiikkiin ja halu pitää se esillä ja saada yleisön kuultaville, Oku kertoo. 

Luukkainen kertoo, että jopa artistien tukea enemmän häntä on koskettant se, miten monet kuulijat ovat lähettäneet viestiä ja toivoneet Retroperjantain voittoa. 

- Kuulijat ovat sitä porukkaa mille artistit musiikkinsa suuntaavan ja kenelle minä ohjelmaani teen. Heidän tyytyväisyytensä on paras palkka kaikesta.

Yleisöäänestys parhaasta radio-ohjelmasta loppuu sunnuntaina 5. helmikuuta. Käy äänestämässä osoitteessa www.radiogaala.fi

Ruotsalainen Solid Base -yhtye kävi viime perjantaina vieraana Retroperjantaissa toivomassa ohjelmalle menestystä äänestyksessä. (kuva: Mikko Räsänen)

Lue myös: Ysäribuumi sai uuden keulakuvan

Voice.fi ja Radio Nova kuuluvat Bauer Mediaan

Kilpailut

Uusimmat