Oku Luukkainen perusti tanssiryhmän - tällainen on Retro-Hunks!

01.04.2017 12:30 - Mikko Räsänen

Retroperjantai-ohjelmasta tuttu juontaja tuo miestanssijat keikoilleen.

Radio Novan Retroperjantaita juontava Oku Luukkainen on myös suosittu ysäri-DJ. Pian hänen keikoillaan voi hyvän musiikin lisäksi ihastella mieskomeutta. Luukkainen on nimittäin perustanut miestanssiryhmän, joka tulee esiintymään hänen keikoilleen. Idea tanssiryhmästä syntyi, kun Oku ja hänen juontajakollegansa Esko Eerikäinen miettivät, uusia tempauksia, mitä voisivat keksiä. Eskolla on pitkä tausta Hunks-tanssiryhmästä ja se toimi inspiraationa kokonaan uudelle tanssiryhmälle.

- Sanoin Okulle, että hänellä on nykyään niin timmi crossfit-kroppa, että hänen pitäisi liittyä Hunkseihin. Siitä sitten melkein yhteen ääneen keksittiin, että miksi ei suoraan perusteta kokonaan omaa tanssiryhmää, Esko kertoo.

Oku sanoo, että syttyi ideasta heti ja tanssiryhmän nimikin syntyi hetkessä.

- Siitä tulin Retro-Hunks eli tuttavallisemmin Runks, Oku kertoo ylpeänä.

Esko tulee pitkän tanssitaustansa takia toimimaan Runks-koreografina. Okun päätyö on keikoilla jatkossakin levyjen soittaminen, mutta hän liittyy Runks-ryhmään aina tilaisuuden tullen.

- Aion kyllä opetella kaikki koreografiat muiden tanssijoiden kanssa. Nykyäänkin ehdin biisien aikana hyppiä ympäri esiintymislavaa, joten jatkossa varsinkin pidemmän kappaleen soidessa olen osana ryhmäkoreografiaa.

Kaikilla keikkapaikoilla lava ei ole niin suuri, että tanssiryhmä mahtuu sinne dj-pöydän viereen. Miten siellä tilanne ratkaistaan?

- Silloin tanssijat menevät tanssilattialle. Onhan se pirun komean näköistä kun treenatut miestanssijat muodostavat Runks-ringin tanssilattian keskelle, Oku iloitsee.

Nyt haku uuteen tanssiryhmään on käynnissä. Käy ilmoittamassa kiinnostuksesi tai tägäämässä tanssiryhmään sopiva kaverisi Retroperjantain tai Radio Novan Illan Facebook-sivuilla. 

Kilpailut

Uusimmat