Kuva: AOP

Ed Sheeran haluaa keikalle Suomeen!

02.02.2017 22:15 - Rea Tallgren

Artistin mukaan hän ei voi itse päättää kaikkia keikkapaikkojaan, mutta toivoo pääsevänsä Suomeen.

Ed Sheeran, 25, kertoi Radio Novan Oku Luukkaisen haastattelussa olevansa itse hieman epätietoinen tulevan maailmankiertueensa kohteista.

- Tiedän, että kiertue alkaa maaliskuussa, ja tiedän, että kierrän vuoden 2018 loppuun asti. En silti ole ihan varma vielä siitä, minne kaikkialle menen, Sheeran naurahtaa.

- Olisi todella typerää antaa artistin itse päättää kaikki kiertueen paikat, koska sitten artistit menisivät vain omiin lempipaikkoihinsa! Sheeran jatkaa.

Suomea ei kiertueen keikkapaikaksi ole kerrottu. Sheeran on silti toiveikas.

- Uskon, että tulen jossain vaiheessa Suomeenkin! Sheeran vakuuttaa.

Ennen keikkoja Sheeranilla on vain kaksi traditiota; mies katsoo televisiota ja juo vettä. 

- Ennen poltin todella paljon. Enää en, Sheeran sanoo. 

Sheeran jakaa Instagramissaan kuvia niin keikoiltaan kuin arjestaankin. Hän kutsuu sosiaalista mediaa tärkeäksi itselleen, mutta pitää radiota tärkeämmäksi. Itse hän seuraa Instagramissa vain viittä ihmistä. 

- Henkivartijani Kevin on heistä viihdyttävin, Sheeran paljastaa, mutta toppuuttelee sitten, että Kevinin profiili on valitettavasti yksityinen.

Kuuntele Oku Luukkaista Radio Novalla iltaisin klo 18-22. Luukkaisen vetämä Retroperjantai tulee perjantaisin klo 18-22. 

Kilpailut

Uusimmat