6-9

Kuukka ja Hursti

Liity mukaan: facebook.com/radionova

Radio Novan Kuukka ja Hursti –show ei ole naisen ja miehen juontama ohjelma. Se on ihmisten juontama ohjelma, sillä miehet ja naiset eivät ole enää muodissa.

Ohjelmassa keskeisellä sijalla ovat huumori – sekä tarkoituksellinen että tahaton, ja tietenkin nokkeluus, älykkyys, iloisuus, keskustelutaito, juontajien persoonat, niihin samastuminen sekä huumori. Mainittiinko huumori jo? Ohjelma on huumoripitoinen.

Minna Kuukka ja vuoden 2012 alussa aloittanut Ari Hursti laittavat aihevalinnoissaan peliin itsensä ja vähän päälle. Mikään ei ole Kuukalle ja Hurstille vierasta, on sitten kyse koskettavasta perhedraamasta tai ironisista, supersuosioon jo aikaisemmin nousseista kuunnelmanäytelmistä.

Ohjelmassa tavataan edelleen myös valtakunnan ykkösnimet ja viikon ajankohtaisimmat persoonat – siis vieraina. Aamu kengitään käyntiin juuri uunista tulleella ”Siitä viis” –merkkisellä nopeatempoisella kisalla, touhua jatketaan tutulla kalenterilla ja uusinta uutta tarjoilee Erikoismies Laitinen, joka on siis paitsi ihminen, niin myös ohjelmaosio. Laitinen –nimimerkin takaa löytyy Laitinen, Aku Laitinen, joka ottaa selvää ja epäselvää kaikesta maan ja kosmoksen välillä. Kolmikon taustalla soittavat Suomen ja maailman tunnetuimmat housebändit, eli Radio Novan monipuolinen musiikki.

Muista myös: facebook.com/radionova

Kuvagalleria



Kuvagalleria



(Radio Nova)

Erikoismies Laitinen ja Salkkaritähti Mikko Parikka kohtasivat - lajina jenkkifutis!

Radio Novan Erikoismies Laitinen lähti kokeilemaan yhtä kuningaslajia, amerikkalaista jalkapalloa. Kuuntele raportti ja tsekkaa myös video!

Lue lisää

Kerro oma grilliherkkusi - mikä on sinun erikoisuutesi?

Kuukka ja Hursti ovat vesi kielellä ja grillissä. On se aika vuodesta, että grillit kuumenevat tasaiseen tahtiin ympäri ämpäri. Entä jos ei halua aina sitä makkaraa? Mitä sinä grillaat?

Lue lisää

MasterChef-voittaja Joonas Hämäläinen kirjoitti keittokirjan Suomalaiseen keittiöön!

Amatöörikokin rakkaus ruokaan on vienyt savolaisen
insinööriopiskelijan seikkailuun, jollaista hän ei osannut
kuvitella. Joonas Hämäläinen vieraili Kuukan ja Hurstin vieraana.

Lue lisää

Radio Nova seurasi kahvilan aamutoimia - Suomalaiset hurahtivat erikoiskahveihin!

Suomalaiset rakastavat kahvia, varsinkin aamuisin. Kahvin saloihin lähti perehtymään Radio Novan Erikoismies Laitinen. Tähän paras paikka oli aito, perinteinen kahvila.

Lue lisää

Tänään vietetään maailman ensimmäistä valokuvauspäivää - jaa kuvasi täällä!

Maailman ensimmäistä valokuvauspäivää vietetään tänään 15.5.2012.

Lue lisää

Kuinka monta kuppia kahvia juot päivittäin?

Suomalaiset ovat maailman innokkainta kahvinjuojakansaa. Kulutamme vuosittain noin 50 miljoonaa kiloa kahvia, mikä tarkoittaa keskimäärin 4-5 kupillista jokaisen suomalaisen päivittäin nauttimana.

Lue lisää

Erikoismies Laitinen aggression pauloissa!

Aggression oikein suuntaamisesta on mahdollisuus valjastaa käyttöön huikeita voimavaroja.

Lue lisää

Sosiaalipsykologi Janne Viljamaa: Muuta aggressio toimintaenergiaksi

Sosiaalipsykologi Janne Viljamaa on kirjoittanut kirjan Käytä kiukkuasi. Teos rohkaisee oman tilan ottamiseen ja väkivallattomaan aggressioon.

Lue lisää

Ilmoita päiväkoti johon lahjoitamme Vichy Capital Soleil-aurinkosuojatuotteita

Lasten ihon suojaaminen auringolta on tärkeää ja siksi Vichy ja Radio Nova lahjoittavat päiväkoteihin Vichy Capital Soleil -aurinkosuojatuotteita. Tuotepaketteja jaetaan yhteensä kahteensataan päiväkotiin. Ilmoita meille aurinkosuojatuotteiden tarpeessa oleva päiväkoti.

Lue lisää

Viidakon tähtöset -juontaja Ali paljastaa: Astuin kisaajan ulosteen päälle!

Radio Novan Kuukka ja Hursti saivat vieraakseen multitalentti Ali Jahangirin, joka on tullut suurelle yleisölle tutuksi viimeistään Subin Viidakon tähtöset -sarjan myötä.

Lue lisää

Ohjelmassa tapahtuu:

Juontajat:

Minna Kuukka

Minna Kuukka on Kuukka ja Hursti -ohjelman henkinen ja fyysinen selkäranka. Minna on vauhdikkaiden kaksosten äiti ja Suomen innokkain eri urheiluharrastusten aloittaja ja lopettaja. Minna tekee töitä myös MTV3:n puolella, joten päivät venyvät usein yhtä pitkiksi kuin missin mitoissa oleva juontaja. Missiajoiltaan Minnalle on jäänyt alitajuntaan pakottava tarve pelastaa maailma, ja kun se ei toistaiseksi ole vielä täysin onnistunut, niin rouva ruoskii itseään epäonnistumisestaan vuodattamalla päivittäin muutaman kappaleen kyyneleitä. Minna on myös tunnettu siitä, että hän voi pukeutua kerralla koko vaatekaappinsa sisältöön – kunnioittamatta asujen oikeita sijoituspaikkoja. Nimimerkillä sukkahousut kaulahuivina.

Ari Hursti

Ari Hursti on se Hursti Kuukka ja Hursti –showssa. Hurstin monet tuntevat radiosta ja televisiosta, mutta myös multi-instrumentalistina (suomeksi Ari siis soittaa useita soittimia useimmiten yksi kerrallaan). Pohjois-Suomessa Hurstin maine on levinnyt revontulten tavoin hänen voitettuaan Lapin piirin Jumppakärpäsen neljännellä luokalla. Ari on työskennellyt myös Lentokentän turvatarkastuksessa, josta jäi ceeveehen mm. Pikkujoulujen Paras sääri –kisan voitto – mitä Arin erittäin karvaiset sääret nähneet eivät usko todeksi. Ari on sanalla sanoen Toimittaja, jonka globaali yleissivistys on kasautunut mm. lähes kuuden Espanjassa asutun vuoden aikana. Ja kyllä – Ari on juuri niitä Hursteja, joita vähempiosaisten joulupöydissä kiitetään.

Aku Laitinen

Erikoismies Laitinen on aamushown uusi, päältä ladattava kanuuna, joka lähetetään sinne missä tapahtuu, ja jos ei siellä tapahdu, niin Laitinen pistää tapahtumaan. Erikoisagentin toimenkuvaan kuuluu ottaa selvää ja raportoida, mutta aina omasta näkövinkurasta. Laitinen myös kolumnoi, kokeilee, heittäytyy – vain mielikuvitus on rajana, eikä aina sekään. Aku Laitinen on tv:stä ja elokuvista tuttu näyttelijä ja koulutettu henkivartija. Jos siis kohtaat Laitisen kaupungilla kuulokenappi korvassa, niin mies on joko tekemässä raporttia Novaan, tai sitten viistosti hänen takanaan kävelee Britney Spears. Lapsuudessaan Laitinen asutti perheensä kera ainoina asukkaina kalliosaarta, jossa ei ollut puhelinta, juoksevaa vettä ja sähköä, mutta

X