Hey Soul Sister -hitistään suomalaisille tunnetuksi tulleen yhtyeen uusin single on nimeltään Drive By.
Train on vuonna 1994 perustettu yhtye, joka työstää parhaillaan kuudetta studioalbumiaan. Bändin ensimmäinen, ja edelleen menestynein, albumi on Drops of Jupiter.
Bändi on ollut ehdolla kahdeksassa kategoriassa Grammy -gaalassa ja voittanut näistä palkinnoista kolme.
Tuoreessa haastattelussa yhtyeen rumpali Scott Underwood suitsuttaa laulaja Patrick Monahanin taitoja:
-Hän kirjoittaa siitä mitä hän kokee, tuntee ja näkee. Olen tuntenut hänet kauan ja huomannut, että hän on myös kehittynyt matkan varrella. Hän on kokenut rankkoja asioita, kuten avioeron. Siihen aikaan tehty levy oli melko synkkä. Uusin leyv sen sijaan on rakkaudentäyteinen ja positiivinen ja levy jota parhaillaan työstämme, on jopa vielä positiivisempi kiitos hänen uuden vaimonsa Amberin. Häntä saamme kiittää Train -yhtyeen uudelleen nousevasta urasta, Underwood kehuu.
-Mottomme on, että musiikkimme kaataa raja-aitoja sukupolvien ja sukupuolten välillä, Monahan kertoo.
Drive By on kyllä osoitus laulaja Monahanin "paremmasta meiningistä". Hilpeä ralli, omaperäinenkin. Tarttuva kertosäe ja iloinen tunnelma, siitä koostuu tämä kappale.
Train:
Patrick Monahan
Scott Underwood
Jimmy Stafford
-Sirkku Rajala-
Kommentit
Lisää kommentti