Viime vuoden (2012) menestyneimpiä artisteja ja musiikkialan ammattilaisia palkittiin vuotuisessa Emma Gaalassa.

Emma-gaala 2013


Voittokaimmat tänä vuonna olivat neljä Emmaa napannut Robin (vuoden tulokas, vuoden popalbumi, vuoden biisi ja Spotify Innovation Award) ja kolmella Emmalla palkittu Jukka Poika (vuoden miessolisti, vuoden hiphop/reggae/urban -albumi ja vuoden albumi).

Gaalassa esiintyivät muun muassa Biffy Clyro, Don Johnson Big Band, J. Karjalainen, Jesse Kaikuranta, Samuli Putro, Anna Puu, Pää kii, Robin ja Timo Lassy Band. Näiden lisäksi Emma Gaalan ensimmäisessä osassa esiintyivät Alamaailman Vasarat ja Kotiteollisuus.

Suomen suurimman vuotuisen musiikkialan juhlagaalan järjestää Suomen Musiikkituottajat – IFPI Finland. Yleisöllä oli mahdollisuus vaikuttaa palkinnonsaajiin kolmessa sarjassa: vuoden yhtye, vuoden albuminkansi ja vuoden musiikkivideo.

Emma Gaala 2013 voittajat

Vuoden naissolisti
Anna Puu

Vuoden miessolisti
Jukka Poika

Vuoden tulokas
Robin

Vuoden popalbumi
Koodi / Robin

Vuoden rockalbumi
Kaikki kolmesta pahasta / Apulanta

Vuoden iskelmäalbumi
Afrikan tähti / Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani

Vuoden hiphop- / reggae /urban –albumi
Yhdestä Puusta / Jukka Poika

Vuoden metallialbumi
Imaginaerum / Nightwish

Vuoden biisi
Frontside Ollie / Robin (säv. ja san. Maki Kolehmainen, Jimi Constantine, Tracy Lipp, Bernard Grobman, Sana Mustonen)

Vuoden albumi
Yhdestä Puusta / Jukka Poika

Vuoden yhtye
Nightwish

Vuoden klassinen Emma
Šostakovitšin jousikvartetot nro 3, 4 & 7 / Meta4

Vuoden lastenalbumi
Lasten aarteita   / Eri esittäjiä

Vuoden etnoalbumi
Åkerö / Maria Kalaniemi ja Timo Alakotila

Vuoden jazzalbumi
Out to Lynch / Kalle Kalima & K-18

Vuoden kriitikoiden valinta
Pää kii / Pää kii

Vuoden tuottaja
Eppu Kosonen / tuottanut: Jesse Kaikuranta, Samuli Putro, Juha Tapio

Vuoden myydyin albumi
Vain elämää / Warner Music Finland. Myyntimäärä 164 119 kappaletta.

Vienti-Emma
Värttinä

Erikois-Emma
22-Pistepirkko
Timo Lindström

Kultainen Emma
Kari 'Epe' Helenius

Spotify Innovation Award
Robin

Yleisöäänestys:

Vuoden yhtye
Elonkerjuu

Vuoden albuminkansi
The Rasmus / valokuva Hiroshi Manaka, kannentekijä Musuta

Vuoden musiikkivideo
I'm a Mess / The Rasmus. Videon ohjaus: Musuta

Kommentit Näytä

Uusi kommentti