American Idol -tuomarina parhaillaan työskentelevä Mariah Carey viimeistelee samanaikaisesti uutuusalbumiaan, jonka odotetaan ilmestyvän kesään mennessä.

Mariah kertoo Billboardin haastattelussa albumin pitävän sisällään paljon enemmän raffeja balladeja, kuin mitä ihmiset osaavat häneltä odottaa.

- Tärkeintä on, että päivän päätteeksi meillä on tonneittain hyvää musiikkia, Mariah toteaa.

Careyn uutuuslevyllä on mukana huipputuottajia, kuten Jermaine Dupri, Bryan-Michael Cox
, Big Jim Wright, Hit-Boy, The-Dream ja Rodney Jerkins.

Mariah ei paljasta vielä tulevan albumin nimeä. Hän lupaa, että levyllä on jopa yllättävän paljon "raakoja" balladeja, sekä allekirjoittaneen tyyliin sopivia up-tempoisia kappaleita. Nämä kaikki edustavat hänen eri puoliaan taiteilijana.

- Mitä tahansa olemmekin tehneet, olen pyrkinyt  pitämään niissä sieluni ja sydämeni, Mariah Carey fiilistelee.

Yksi levyn tuottajista, Jermaine Dupri on aikaisemmin kertonut, albumilta löytyvän kappaleen, josta Careyn fanit tulevat erityisesti pitämään.

- Haluan, että fanit todella rakastavat uutta levyäni, Mariah toivoo Billboardin haastattelussa.

Mariah Careyn viimeisin studioalbumi (ei joulualbumi) Memoirs of an Imperfect Angel on vuodelta 2009.



(Radio Nova, Billboard.com)

Kommentit Näytä

Uusi kommentti