Takaisin

Suomalaisbändi puuttuu perheväkivaltaan

Vesterinen Yhtyeineen puuttuu perheväkivaltaan.

Vesterinen Yhtyeineen julkaisi toisen albuminsa Erikoismiehen jäähyväiset 11. toukokuuta. Levyn tekstit käsittelevät koskettavasti ja karustikin miehistä sielunmaisemaa.  Yhtyeen sisällä virisi kesän mittaan idea hyväntekeväisyyskeikasta jonka tuotto ohjattaisiin väkivaltaa vastaan toimivalle taholle. Nyt asia on tullut ajankohtaiseksi ja hyväntekeväisyyskeikka soitetaan Helsingin Virgin Oil- ravintolassa 5. lokakuuta. Konsertin tuotto lahjoitetaan Miessakit ry:n Lyömätön linja- työhön.

Tero Vesterinen:

-Orkesterimme puheenaiheet keikkabussissa pyörivät nykyään paljolti perheissä ja eritoten lapsissa, nyt kun niitä on monelle meistä syntynyt viime vuosina. Väistämättä keskustelu kääntyy monesti myös synkempään ilmiöön, joka valitettavasti Suomessakin yhä kuuluu monen perheen arkeen.

Väkivalta, läheisiin kohdistuva ja toki kaikki muukin, on pirun syvään juurtunut muuten melko kelvolliseen yhteiskuntaamme. Perheväkivallasta ei edelleenkään uskalleta puhua kovin avoimesti, ei uhrien eikä toisaalta tekijöidenkään näkökulmasta. Erikoismiehen jäähyväiset -levylle olemme näin jälkikäteen tarkasteltuna runnoneet noiden keikkabussissakin puitujen aiheiden herättämiä tuntoja. Väkivalta on vahvasti esillä, sillä se ahdistaa pienen lapsen vanhempina meistä jokaista. Toivomme, että tämä yhteistyö Miessakit ry:n kanssa herättää keskustelua aiheesta. Ja toisaalta halusimme myös tuoda esille keinoja joita väkivaltaan taipuvilla miehillä on käytettävissään jotta teot muuttuisivat sanoiksi.

 

Miessakit ry:

Miessakit ry pitää huolta miesten elämää tukevien yksilöllisten, yhteisöllisten ja yhteiskunnallisten rakenteiden vahvistamisesta parantaakseen miesten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Miessakit ry tarjoaa apua lähisuhdeväkivallan kierteen katkaisemiseksi (Lyömätön Linja), tukee isiä ja isyyttä nyky-yhteiskunnassa (Isyyden Tueksi), rakentaa vertaistukeen perustuvaa turvaverkostoa miehille (Miesryhmät), tukee miehiä ero-ongelmien käsittelyssä ja niistä selviämisessä (Erosta Elossa), luo uusia kanssakäymisen ja yhteistoiminnan muotoja maahanmuuttajamiesten ja syntysuomalaismiesten välille (Vieraasta Veljeksi), tutkii ja kehittää miesten kanssa tehtävää työtä ja vahvistaa eri toimijoiden osaamista tällä alalla (Miestyön Osaamiskeskus) sekä vaikuttaa yhteiskunnan mielipiteisiin ja rakenteisiin hyvinvoinnin edistämiseksi. Toiminta toteutetaan RAY:n tuella.

Vesterinen Yhtyeineen on puhumassa aiheesta Eppu Salmisen kanssa 3.10. klo 14-15!

Uusimmat ensin   Vanhimmat ensin

Kommentit 1-2 (2)

Uusi kommentti
  1. Tero Vesterinen
    Hyvä huomio. Luulen, että Miessakin tyypeillä on tähän näkökulmia. Kenties maanantain ohjelmassa kuullaan niitäkin. Ylipäätään kaikenlainen väkivalta, henkinen ja fyysinen, on sellaista jota kenenkään ei tulisi kohdata. Mutta tässä nyt koitetaan omalta osaltamme herätellä jengiä aiheesta ja toivotaan, että tälläkin tapahtumalla ja sen aikaan saamalla keskustelulla saataisiin muutama tapaus estettyä.
  2. Miesasiaa
    Aina toivoisi,että näissä yhteyksiisä mainittaisi naisten eli "hallitusten" miehiinsä kohdistama henkinen väkivalta. Monesti nuo alistetut miehet eivät ymmärrä ettei heidän tarvitse otta sitä vastaan koko elämäänsä vaan on poistuttava paikalta jossa tälläistä tapahtuu. Isäni esimerkiksi ei koskaan nostanut nyrkkiä äitiä vastaan , mutta kymmeniä kertoja rasvasi aseita. Henkinen väkivalta tulisi olla rikoslaissa yhtä rangaistavaa kuin fyysinenkin, jolloin siitä voitaisiin edes puhua.
    Nyt moni nainen laukoo räävittömyyksiä tahallaan päin näköä tarkoituksena odottaa milloin ukko lyö ja soittaa sitten poliisille.
X