nettiradiot Radio Nova On Air Rock Radio Helmi Kotimainen Uutuus Nokia
musiikkilistat
Radio Nova TOP 20
Radio Nova Suomen suosituimmat
Radio Nova klassikkolista
MUUT JUONTAJAT
KIMMO VEHVILÄINEN
Kaikki me ollaan viimekädessä matkalla Irwinin konserttiin
kuva
”Perusjamppa
  Keravalta.”

 

Moikku!

Olen 37-vuotias perusjamppa Keravalta. Uusioperheeseeni kuuluu neljä iloista lasta ja järjettömän kaunis nainen.

Intohimoni ovat erilaiset vesihanat. Vesihanojen ja suihkusekoittajien estetiikka mykistää minut kauneudellaan.

Vesihanan yksinkertainen korvaamattomuus loppumattomana elämän ja olemassaolon peruselementin, juoksevan veden, tarjoajana muistuttaa minulle päivittäin kuinka hyvät kortit syntyessäni sain. Vesihana on länsimaalaisen yltäkylläisyyden symboli.

Noin muuten olen pyrkinyt etsimään nälkäisenä lopullista totuutta, ja näin vaiheikkaan elämäni ehtoopuolella olen päätynyt seuraavaan:

Lepotilassa olevalla kropalla on taipumus ryhtyä katselemaan televisiota.

 
ANNA KIMMOLLE PALAUTETTA
Ei voi päivä alkaa hauskemmin, kun kuunnellessa Minnan ja Kimmon jutustelua. Niin hauskaa tilannehuumoria, eikä kumpikaan tuo liikaa itseään eikä omia mielipiteitään esille. Sitten tuleekin jo kiire kymmenen uutisten jälkeen vaihtaa kanavaa...

- Aamuradion fani

Kimmo sä oot tosi kiva juontaja ja äänestäsi tulee aina hyvälle mielelle..se telkkarimainos jossa toivotat hyvät huomenet jokaisen peiton alle on niin aaah ihana :) Ps. Tulimme samalla lennolla Samokselta 1.8 . Mukavaa kesää :)

- Kimmo Fani

kuva

kuva


 

140X350_radionova